Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

 

 

 

           KIRJAILIJATALO

_____________________________________________________________________________________________

Merja Jalon kirjailijatalo sijaitsee Nummelan ponitallin vieressä, vehmaan rinteen keskellä. Puiden katveesta paljastuu punainen mökki, jossa on pitsisomeisteiset ikkuna-ja ovenkarmit. Mökin ikkunoilla kasvaa punaiset pelargoniat. Kuistilta avautuu näkymä tallille ja koirakoululle, jossa ylenpalttisen itseään täynnä oleva rehtori, Mur-Mur Af Tingeltangel opettaa yhdessä Päivänpaisteen Pepitan kanssa. Kirjailijatalossa käy aikamoinen vilske, sillä Merja kirjoittaa Tarinoita ja kirjoja mökissään.

 

UUSIN TEKSTI ON AINA TÄSSÄ YLEMPÄNÄ.

JOS ET OLE ENNEN LUKENUT NÄITÄ, VYÖRYTÄ ALAS SIVUN LOPPUUN JA LUE ALHAALTA YLÖSPÄIN.


Tai paina CTRL+HOME   ( Windows)

___________________________________________________________________________________________

 

 

                                         ESSIN VIERAILU

Kirjailijatalon ovi oli raollaan.Kevyt ilmavirta liikutti ikkunaverhoja ja Nummelan tallikissa nosti unisena päätään keinutuolista.

- ESSI!

- Minä.

Tyttö tuli lähemmäksi surullinen ilme kasvoillaan.

- Mikä nyt on hätänä? Merja kysyi.

- Ihan kauheaa, Essi sanoi.

Häntä selvästi harmitti.

- Huomenna on tallin pikkujoulut, eikä minulla ole rahaa ostaa mitään lahjaa. Kaiken lisäksi joudun ostamaan lahjan Hannulle. Ja sille kaverille ei käy kuin jotain vallan erikoista, kuten varjoliidin, siivousrobotti tai ilotulitteet.

- Onpa sinulla harmillinen tilanne.

- Niin on. Pitää vielä miettiä asiaa. Heido!

- Hei...

Essi lähti. Voi, miten olisi hauskaa olla rikas, kuten Päkä. Mutta sellainen onni ei milloinkaan kohdannut Essiä.

-Kotona ei ole mitään, mitä voisin pakettiin laittaa.

Siinä hän oli oikeassa. Pikkujoulupäivänä hän lähti laahustamaan takaisin tallille. Ei ollut pakettia Hannulle, ei vieläkään. Essi oikein huokasi syvään. Miten epäonni häntä noin kohtelikin. Päästyään tien mutkaan hän näki tien reunassa olevan roskalaatikon. Olipa se tÄYnnä tavaraa. Rompetta oikein roikkui. Linnut, luultavasti varikset olivat repineet laskin sisältöä levälleen maahan.

Essi oli jo menossa ohitse,kun hänen silmänsä nauliutuvat värilliseen kääreeseen.

- Joululahja!

Oliko taivas lähettänyt hänelle paketin? Hän tuijotti pakettia ihmeissään. Oliko joku hylännyt ostoksensa roskikseen?

Essi vilkaisi ympärilleen, mutta ei nähnyt ketään. Koivun oksilta putosi kevyttä lunta hänen kädelleen.

- Minun pakettini!

Hän tempaisi lahjan kainaloonsa ja laittoi juoksuksi.

- Tämä on taivaan lahja,hän riemuitsi. - En yhtään tiedä, mitä paketissa on, mutta olen varma, että Hannu tyrmistyy saadessaan lahjan.

Hän ei tiennyt, miten oikeaan osui.

-Katsokaa! Hannu menosi innoissaan ja hyppi niin,ettei tuolissa meinannut pysyä, kun näki Essin tuoman paketin.

- Onpa suuri lahja, Kikka sanoi.

Essi hymyili salaperäisenä. Mitä sitä kertomaan, mistä Essi paketin löysi.

- Ole hyvä Hannu. Hyvää Joulua, hän sanoi ja lykkäsi paketin pojan syliin.

Hannun posket hehkuivat innosta.

- Varmaan tykki, hän sanoi iloisella äänellä. - Sellainen radio-ohjattava.

Kari työnsi naamansa kiinni pakettiin.

- Avaa äkkiä, hän kehotti.

Kaikki katsoivat, miten poika kaksin käsin repi paperit irti. Jännityksen aisti. Mitä laatikossa oli?

- Muilla ei varmasti ole tällaista, Kari sanoi.

Viimein laatikko aukeni ja innokkaat kädet nostivat esille jotain vaaleanpunaista.

- MIKÄ TUO ON? Repe huudahti silmät ihmetyksestä suurina.

Tytöt haukkoivat henkeään, eikä Kikka saanut hetkeen ääntä suustaan, kun tunnisti esineen.

-TEKORINNAT!

- Oletko ostanut Hannulle tekotissit? Repe yllättyi.

Hannu ei saanut sanaakaan suustaan. Hän ja Essi tuijottivat toisiaan. Hannun naama punoitti ja Essin selkää pitkin juoksivat kylmät väreet. Mikä munaus!

- Voi kauhia! Essi huudahti kasvot kalpeina. - Tämä ei ole sitä, miltä näyttää...

- Hoh hoh hoo. Hah hah haa..., porukka ulvoi ympärillä.

Yllätys oli täydellinen.

Repe sieppasi tekorinnat ja puristi toisesta.

- Hyvää kumia. No, Hannu! Kokeile näitä.

Hän lykki rintoja poikaa vasten ja Päkä oli pissata housuihinsa kun nauroi niin paljon.

- Mitä pidät lahjastasi? Älä ollenkaan ollenkaan näytä  hapannaamaa.

Kerrankin Hannu haukkoi happea. Nyt hän oli varma, että Essin päässä viirasi pahasti. Asia oli todella huolestuttava.

Kati ja Siru kikattivat kädet toistensa kaulalla.

- Hyvin suurisuuntaista ajattelua, Essi.... Hih hih hii... Olen syvästi vaikuttunut, Siru sanoi.

- Mutta... mutta... en se ollut minä.

- Ostit sen varmaan pilailukaupasta. Heh heh hee..., Repe selitti.

Hannu ei sanonut mitään. Hän sieppasi rinnat kainaloonsa ja marssi jonnekin.

- Se ei sanonut sanaakaan, Kikka tirskui.

Kun Hannu viimein palasi takaisin, hän hymyili. Tytöt huomasivat, että joululahja oli poissa.

Ilmassa oli odottava tunnelma.

 

 

 

 

                                            MYRSKY JA MYLYS

Repe vilkaisi Hannua uteliaasti.Hän huomasi, että lahja oli poissa. Sen sijaan poika vaikutti hyvin tyytyväiseltä. Hän ei moittinut sanallakaan Essiä saamastaan epätavallisesta joululahjasta, vaan heittäytyi hetekalle istumaan.

Kikka vilkaisi kelloa.

- Pena tulee kohta hakemaan meitä maastoon.

Jokainen tiesi, miten hauskaa oli nelistää lumisella tiellä.

Hetken päästä alkoi kantautua Penan vihellystä, kun hän tuli talliin ja kulki käytävää pitkin hevosia silmäillen.

Toimiston puheensorina lakkasi samalla hetkellä, kun tallista kuului kauhistunut kiljaisu. Huuto oli niin järkyttävä, että tytöt säikähtivät.

Seuraavassa hetkessä toimiston ovi levähti selkoseljälleen ja oviaukkoon ilmestyi kalpeaakin kalpeampi Pena.

- SOITTAKAA ELÄINLÄÄKÄRI! PIAN PIAN...

Kati ja Siru vilkaisivat pelokkaina toisiinsa. Oliko joku hevosista saanut ähkyn tai vielä pahempaa...?

Pena hädin tuskin hoippui toimiston tuolille istumaan.

Kikka tuijotti häntä.

-Mitä tapahtui?

- Mia Caran suolet ovat valuneet ulos...

Repen silmissä näkyi kummastusta.

- SUOLET?

- Hevonen on kuoleman oma...

Pena pyyhki hikeä otsaltaan. Millainen tappio tallille tuli kun paras ratsu menehtyi?

- Mennään katsomaan!

Toimistosta pelmahti sakki ulos. kaikki halusivat nähdä Mia Caran vaivan.

- En ole koskaan nähnyt tällaista, Pena  huudahti muiden takaa. - Onko se kohtu Repe? Sano suoraan vaan. Minä kestän sen....

Repe ei ollut lainkaan asiasta varma, kestäisikö Pena, mutta hän aukaisi karsinan oven ja astui sisälle, jossa kimo seisoi jalat harallaan ja häntä kohonneena. Nyt hänkin näki kummallisen pullistuneen massan, joka roikkui tamman jalkojen välissä. Pahalta näytti.

Essi meni kalpeaksi. Hänen kätensä tärisi kun tyttö puristi rystyset valkeina karsinan ovea.

- Ku- kuoleeko se?

Hevonen näytti todella huonovuointiselta. Se ei pitänyt päätään ylhäällä, eikä liikahtanut, vaan seisoi jalat harallaan odottaen.

- Tämä on kauheaa, Ira parahti.

Kukaan tytöistä ei koskaan ollut nähnyt moista.

Katia itketti. Pitikö tällaista sattua jouluaikaan?

- Soittakaa nyt eläinlääkärille edes, hän ehdotti.

Repe uskaltautui lähemmäs. Hän kurottautui pullistumaa kohti,kosketti sitä.

- Mitä mitä... Nämähän ovat tekorinnat....

- MITKÄ?

Penan silmissä löi tyhjää. Nyt hän ei ymmärtänyt mitään.

Hannu hihitti. Syyllistä ei kaukaa tarvinnut hakea.

- Hannu on sitonut joululahjansa narulla hevoseen kiinni, Kikka huomasi.

- Hih hih hii...,poika tirskui hölmistyneelle väelle. - Mitä te toljotatte? Vapauttakaa hevonen riippurinnoista, Hannu kähisi innoissaan.

- PARATKOOT! HANNUKO TÄMÄN TEKI?

Väri Penan kasvoilla muuttui punaiseksi ja miehellä oli itsensä hillitsemisvaikeuksia.

Hannu lakkasi irvailemasta. Nyt oli Nummela tosissaan, sen näki jokainen.

Pena astui hitaasti poikaa kohti ja tämä perääntyi.

- Ei hätäännytä, poika rauhoitteli.

- Kyllä minä sinun takalistosi hiillostan!

Penan sieppasi talliluudan ja huitaisi Hannua, jonka huuto leikkasi ilmaa:

- A- APUA!

 

jatkuu

__________________________________________________________________________________________________

                                   

                                              KIRJAILIJA YLLÄTTÄÄ

 

Aurinko paistoi puiden takaa lämpimästi. Viimeinkin oli kesä. Linnavuoressa hevoset olivat laitettu laitumelle, kun Merja kulki ikivanhaa puistotietä Linnavuoren kartanolle. Pena oli käynyt aitaamassa läheisen pellon hevosia varten. Siellä ne nyt olivat kaikki.

- Onpas idyllinen näky.

Muffe ja Max olivat heittäytyneet maahan, eivätkä huomanneet kirjailijan tuloa. Mia Cara ja Vappu seisoivat jalkojaan lepuuttaen ja silloin tällöin niiden hännät heilahtivat oikealle ja vasemmalle.

- Tämä onkin parasta aikaa hankkia aineistoa. Tapahtuuko Linnavuoressa kesällä mitään erikoista? Täytyy katsoa.

Puiden takana levittäytyi niitetty heinämaa. Apila tuoksui. Muutama seiväskin oli tehty valmiiksi. Olisikohan paikalla ketään?

Merja pysähtyi pensaan taakse katsomaan ja hymyili.

- Kikka ja Repe...

Kikka näkyi nostavan heinää seipäille.

- Eikö täällä ole muita? Eipä tietenkään. No, käyn tervehtimässä heitä.

Heinä kahisi, kuivan heinän tuoksu lepäsi kaikkialla.

- Urakan jälkeen mennään uimaan, Repe sanoi ja pyyhki hikeä otsaltaan.

- Ethän sinä osaa uida kuin käsipohjaa, Kikka sanoi hilpeästi. - Tai napa kiven päällä.

Repe löi hangon heinäkasaan.

- Vai aletaan tässä haukkumaan kunniallisia työntekijöitä. Tästä et selviä vähällä Kirsti Lahti.

Kikka kirkaisi saadessaan ison kasan heinää päälleen. Sitten pellolla nähtiin kaksi peräkanaa juoksevaa nuorta.

- Minua ei taida tarvitakaan täällä.

Merja pysähtyi puiden taakse piiloon.

- Ilmassa tuntuu olevan ihastumista...

Kikan kirkaisut kantautuivat ilmassa.

- Lopeta hassu! Heinänteosta ei tule mitään!

- Sainpas kiinni.

Kikka ja Repe katsoivat toisiaan ja suutelivat sitten pitkään ja hartaasti.

Merja vetäytyi pois pellon laidalta. Hän hymyili.

- Tuntuu siltä kuin rakkautta olisi ilmassa.

Siinä hän oli oikeassa.

__________________________________________________________________________________________

 

   HEI KAIKKI!

Olipa yllätys, kun Ylen TV 1  kello 18 uutisissa mainostettiin  Nummela-sarjaa. Laitoin tekstin tähän alle, jos joku haluaa lukea jutun. Terveisin, Merja.

 

 

     Uutiset
   Kulttuuri

Kulttuuri 4.5.2015 klo 13:22 | päivitetty 4.5.2015 klo 13:22
Tallielämä täyttää tyttöjen kirjahyllytkin -
nuorten hevoskirjoilla on vankka lukijakunta


Nuorten hevoskirjoilla on vankkumaton lukijakunta, sillä ratsastus on säilyttänyt asemansa nuorten tyttöjen harrastuksena. Suuri osa hevoskirjoista on käännöksiä, mutta alalle tulee myös uusia kotimaisia kirjailijoita.
Hevosista ja tallielämästä kertovat nuorten kirjat ovat suosittua luettavaa, sillä noin joka viides nuori harrastaa ratsastusta. Hevoskirjoille on siis paljon otollista lukijakuntaa. Helsingissä Husön ratsastuskoulussa käyvät Emilia Below ja Alisa Viitanen myöntävät lukevansa paljon, lähes yksinomaan hevoskirjoja.

- Kyllä me luetaan. Mä luen paljon Merja Jalon kirjoja, kertoo 11-vuotias Emilia.

Juuri Merja Jalon kirjat ovat hallinneet hevoskirjagenreä jo lähes 40 vuoden ajan. Tuottelias kirjailija julkaisee usean kirjan vuodessa, joten Nummelan ponitallista riittää luettavaa sukupolvelta toiselle. Julkisuutta kaihteleva Merja Jalo on kotimaisen heppakirjallisuuden kivijalka, mutta rinnalle tulee myös uusia kirjailijoita. Yksi heistä on Tiina Tanskanen, jonka Iitu-sarjaa on julkaistu kahden kirjan verran.

- Kirjoittelin hevostarinoita jo lapsena ja haaveilin pitkään kirjan kirjoittamisesta. Muutama vuosi sitten, kun olin saanut oppia kirjoittamiseen elokuvakoulussa, päätin toteuttaa haaveeni.


Salatut elämät päätyönä

 

Tanskanen on kirjoittamisen ammattilainen, sillä hän käsikirjoittaa työkseen Salatut elämät - sarjaa. Hevoskirjat syntyvät vapaa-ajalla. Tanskanen käy yhä ratsastamassa viikoittain, mutta ei myönnä vakoilevansa tallityttöjen elämää. Hänellä riittää ammennettavaa omasta nuoruudesta.

- Olen käynyt tallilla 6-vuotiaasat lähtien, joten minulla on omaa kokemusta tallielämästä vaikka kuinka paljon. Otan tosi paljon sieltä asioita kirjoihini. Ei tallielämä tunnu kovin paljon muuttuneen, aika samalta se näyttää kuin silloin, kun itse olin pieni, naurahtaa Tanskanen.

- Mulla on itsellä vähän samanlainen tarina taustalla kuin kirjojeni Iitulla. Sain ensimmäisen oman, kun olin viidennellä luokalla ja se hevonen oli aika hankala. Siitä se Iitun tarina lähti, omasta kokemuksesta.
Hevoskirjoista saa myös tietoa

Suuri osa hevoskirjoista on käännöskirjallisuutta, mutta kotimaisia tekijöitäkin riittää. Uusia tekijöitä nousee esiin aika ajoin. Hevoskirjojen suosio  on vankkumatonta, joten uusille kirjailijoille on tilausta. Tavallista nuortenkirjaa myydään keskimääriin pari tuhatta kappaletta, mutta useimmat hevoskirjat yltävät useampiin tuhansiin, suosituimmat jopa kymmentätuhatta hipoviin myyntilukuihin.- Vaikka nämä ovat juonivetoisia, niin haluan tuoda kirjoihin myös tietämystäni. Näistä voi mahdollisesti oppia jotain hevosten hoidosta, ratsastuksesta ja ennen kaikkea esteratsastuksesta, jota harrastin  nuorena aktiivisesti.

Tanskanen kertoo myös itse ahmineensa hevoskirjoja nuorena.

- Muistan kyllä, kun niitä haettiin kirjastosta aina iso pino ja ne piti lukea heti kaikki.


Kirjailijalle viestiä Instassa

Hevoskirjallisuusgenre ei ole juuri muuttunut vuosikymmenten mukana. Juoni on aina vahvasti läsnä ja tietenkin hevostyttöjen väliset ystävyyssuhteet. Se mikä on muuttunut, on suhde kirjailijaan.

- Muistan kun raapustin Merja Jalolle kirjeen ollessani pieni. Olihan se nyt vähän vaikeampaa, kuin nykyään, jolloin kirjailijalle voi lähettää helposti viestejä Instagramissa. Olen tosi paljon netin kautta yhteyksissä lukijoihini. Se on tuonut aivan uudenlaista vuorovaikutusta, mikä on tosi mukavaa, hehkuttaa Tanskanen.

    Miia Gustafsson.
   

 

 

_______________________________________________________________________________________

 

 

 

                                                        YLLÄTYSVIERAS

 

Joku koputti kirjailijatalon ovelle.

- Onko täällä ketään kotona?

- Hyvänen aika! Jenni. Käy sisälle.

Merja kävi avaamaan oven ja Jenni hymyili hänelle iloisesti.

- Piti tulla katsomaan, miten viihdyt täällä?

Jenni heittäytyi istumaan keinutuoliin ja vilkuili uteliaasti ympärilleen. Aika kodikkaaksi vanha  talo oli saatu.

- Joulu on takana, onneksi. Lakaisen yhä lattialta kuusenneulasia. Mutta ei tämä vanhaa Kirjailijataloa voita. Kaipaan sinne. Luuletko, että uusi valmistuu pian? Nikkaroimista olen kuullut joka päivä.

- Ollaan harjakorkeudessa kohta, Jenni sanoi.

Sitten hän näytti vajoavan synkkyyteen.

- Merja. Olen  todella huolissani.

- Hyvä ystävä. Mistä?

Näkyikö Jennin silmissä kyyneliä?

- Eikö Repe Jussila ole kokenut elämässään niin paljon surua ja vastoinkäymisiä?

- Tarkoitatko hylkäämistä?

Jenni nyökkäsi.

- Ja nyt vielä tämä Arvoitusten yö...

Merja näytti vakavalta. Niin, asiat olivat Repen kannalta hassusti ja vieläpä pitkään.

- Minäkin suren tapahtumien kulkua.

Jenni nousi seisomaan.

- Luuletko, että Repe selviää tästä? Emme tiedä, mitä nyt tapahtuu?

Jenni vaistosi ilmassa olevan jännityksen.

- Merja! Nyt tapahtuu jotain kauheaa Repelle ja Kikalle. Eikö tapahdukin? Vaistoni sanoo niin.

Merja ei sanonut mitään. Hän kääntyi katsomaan ulos ikkunasta ja huokaisi syvään. Koettelemusten päivät olivat vasta edessä.

__________________________________________________________________________________________

 

 

                                      PAINAJAISUNI

 

Ensimmäinen yö metsästysmajalla. No, oli ainakin katto pään päällä. Merja veti peiton päälleen ja sulki silmänsä.

- Kostajan isku on ilmestynyt! Kirja tulee laittamaan tyttöjen elämät sekaisin. Kukaan heistä ei vielä tajua, mitä alkaa tapahtumaan. Mutta minä tiedän. Tämä on vasta alkosoittoa tulevalle.

Kaikki oli niin todellista. Merja nukkui syvään uneen.

- Hevonen! Se johtuu hevosesta...

Suuri valkea kilparatsu seisoi Linnavuoren tallissa. Sen ympärillä oli  pahan enteet...

Kaikki tuijottivat Linnavuorelle tuotua ratsua. Se oli isokokoinen ratsu. Maria Carenan hevonen.

Äkkiä Merja oli täysin hereillä.

- Fronteiro tuo Linnavuorelle onnettomuuden!

Hän oli varma siitä. Kohtalon sormi oli liikkeellä. Kun kaikki  tapahtuisi, joku vuodattaisi kyyneliä.

Kummallinen levoton olo valtasi Merjan, kun hän meni keittiöön.

- Minusta tuntuu että myrskypilvet kasaantuvat Repen ylle. Poika-parka! Tuskaa hikeä ja pettymystä tulee olemaan sinun tielläsi, enkä ole varma, selviätkö siitä?

Pihan toisella laidalla erottui Linnavuoren ikimetsä. Suuret kuuset kurottautuivat pitkinä ja tuuheina kohti tähtikirkasta taivasta. Oksien välistä pilkotti täysikuu. Se toi metsään aavemaisen salaperäisen valon, mutta Merja oli varma, että siellä liikkui jokin.

- Minä vaistoan vaaran.

Merjan kädet kävivät kosteiksi hiestä. Hän  oli varma,  että  kohta jotain tapahtuu. Vaikka Merja ei nähnyt ketään, jonkin läsnäolo tuntui vahvana alitajunnassa. Yhtäkkiä tuli vilunväristyksiä ja Merjan huulilta tuli yksi ainoa sana:

- KIKKA. Kikka on vaarassa...

__________________________________________________________________________________________

 

                                KIRJAILIJAN PALUU

 

Merja pysäköi autonsa puiden alle ja nousi autosta. Hän loi metsästysmajaan epäilevän silmäyksen.

- Onpa aavemainen paikka!

Selkää pitkin juoksi alas kylmät väreet. Rakennus oli sivussa päätalosta. Ympärillä kasvoi suuria puita, joita tuuli huojutti. Rappusten edessä kasvoi kukkasia ja rakennuksen päädyn seinää pitkin kiipustava kasvi oli saanut ensimmäiset punaiset lehtensä.

Merja nosti auton takaluukusta matkalaukun. Takapenkillä oli tietokone, papereita, mappeja ja vaatekasseja.

- Tässä menee pitkään, ennen kuin tavarat on saatu kannetuksi sisälle.

Ulko-ovi narahti, kun se aukesi.

- On täällä ainakin siivottu.

Merja astui huoneeseen. Paljon kolkompi uusi asunto oli, kuin entinen. Hän tiputti matkalaukut lattialle ja veti takin yltään. Salaperäinen huoneisto kätki taakseen salaisuutensa. Talo oli todella aavemainen.

Jossakin narahti. Se sai kylmät väreet kulkemaan pitkin selkää. Oliko talossa joku?

Kynnyksen toisella puolen hämärässä liikahti jokin. Olennosta ei voinut erehtyä. Korviin kantautui merkillistä rapinaa ja sitten  tuolien  välissä liikahti jokin.

- HIIRI!

Selkää pitkin juoksi alas kylmät väreet. Hirveän suuri musta hiiri juoksi maton poikki. Hyi, että se oli kamala! Eikö Pena voinut asentaa rakennukseen hiirenloukkuja tai tuoda tallikissoja tänne turvaamaan oloja. Yksi asia oli kuitenkin varma. Linnavuori oli täynnä salaperäisiä yllätyksiä.

- Täällä et kyllä luiki!

Merja syöksyi eteiseen ja sieppasi käteensä rappusilla olevan varsiluudan. Sitten hän kohotti harjan iskuun ja mottasi olan takaa hiirtä, joka pinkoi lattian poikki. Tulos oli ällistyttävä. Hiiren juoksu päättyi niille jalansijoille ja sen sisäelimet valuivat matolle.

- MITÄ KUMMAA?

Matolle vieri mutteri ja toinenkin.

Naapurihuoneessa kahahti. Kummitteliko talossa? Mistä sitä tiesi, oliko Linnavuoren metsänvartija yhtä outo ja salaperäinen mies kuin  Aleksi Linnavuori. Ja tällaiseen paikkaan hänet laitettiin asumaan. Mielessä kävi että telttakin olisi parempi paikka, ainakin turvallisempi. Tiedä, mitä tämä talo vielä paljastaisi.

Selvästi huoneessa kävi ilmavirta. Ihan kuin ikkuna olisi auki. Hänen silmänsä erottivat hämärässä liikuskelijat.

- MITÄ! Hannu ja Kari! Oletteko te peijoonit  pelottelemassa minua? Saatte luudasta!

Merja kohotti luudan ja syöksyi huoneen poikki, mutta pojat luikkivat alas ikkunasta ja pinkoivat karkuun minkä jaloista pääsivät.

- Tästä puhutaan vielä.

Kehtasivatkin tulla pelottelemaan. Pojat olivat aina jännitystä hakemassa ja uusia seikkailuja. Mutta odottakoot nyt, kun Kostajan isku ilmestyy, niin saavat nähdä oikein tositoimintaa.

__________________________________________________________________________________________

 

 

                                 SIIVOUSTA

 

- Hirvee häslinki! Kuka olisi uskonut, että salama iski tänne, Kati sanoi.

Siru puisteli päätään.

- Pena ja Jenni ovat saaneet kestää vaikka mitä. Ensin tuhopotto Nummelassa ja nyt Kirjailijatalo paloi.

- Hyvä, ettei tuli levinnyt talliin, Kati muistutti, kun tytöt tulivat Linnavuoren kartanon metsänvartijan tuvalle.

Siru pysähtyi ämpäri kädessään pihapiiriin.

- Tänne se nyt sitten muuttaa.

Kati vilkaisi ystäväänsä.

- Paikka on kuin kummituslinna.

Se oli totta. Rakennusta peitti köynnös, joka kiemurteli seinää pitkin.

- On tämä sentään jotain. Ajattele, jos Merja joutuisi kirjoittamaan teltassa.

- Hih hih... Luulen, että kirjoitussuoni ehtyisi.

- Se olisi kamalaa. No, ei auta. Mennään sisälle katsomaan paikkoja!

Ovi aukesi ja ummehtunut ilma löi  tyttöjä vastaan.

- Yäk! Täällä on likaista!

- Ei kai täällä ole hiiriä? Siru kysyi.

Hän piti silmällä lattiaa kaiken varalta.

- Aukaistaan ovet ja ikkunat.

Kati tuuppasi lasin auki ja vilkaisi pihalle.

- Saaren tytöt! hän kuiskasi.

- Mitä ne täältä hakevat?

- Repeä kai. Tepa on niin letkussa Repeen.

Siru muuttui totiseksi. Hän oli tehnyt kaikkensa, että Repen ja hänen suhde alkaisi uudelleen. Mutta ei. Poika ei tehnyt muuta kuin juoksi Kikan perässä. Mahtoiko se olla vakavaa? Siru olisi antanut euron, jos olisi tiennyt. Hetken aikaa hän kuvitteli asioiden muuttuvan, koska Kikan ja Repen välillä oli se hurja riita, jossa Kikka kumosi likavedet Repen päähän. Ei olisi kannattanut tehdä niin, sillä tunnetusti pojan silmille ei hypitty. Kikka oli saanut elämänsä selkäsaunan. Se oli oikein Kikalle, Siru ajatteli. Pisti Kikan ajattelemaan.

- Mutta jos Repe olisi kanssani. Tottelisin sitä kaikessa ihan varmasti. Hoitaisin Kafkankin..., Siru kuiskasi.

Mutta Repe ei välittänyt hänestä sillä lailla. Se johtui Kikasta. Siru oli asiasta varma. Hän laahusti ovelle ja kohtasi uteliaat tytöt.

- Me haetaan Repeä, Tepa sanoi.

- Ei ole näkynyt.

- Harmi! Anneli sanoi. - Me oltaisiin haluttu tietää, tuleeko se kilparatsu teille tänne Linnavuoreen?

- Kilparatsu? Kati kiljaisi.

Tytöt katsoivat toisiaan.

- Niin, ei tietenkään teille sellaista hevosta hoitoon anneta, mutta Repelle.

- Ei me olla kuultu mitään, Kati sanoi ihmeissään.

Tepa katsoi lakattuja kynsiään. Hän oli yllättynyt, etteivät tytöt tienneet asiasta mitään. Mutta he olivat kuulleet isältä kaiken.

- Repe on nyt kysyttyä tavaraa, kun se voitti meidän isot kilpailut, Anneli sanoi happamalla äänellä.

- Tietysti ihmiset arvostaa sitä! Siru huudahti. - Repe on hyvä ratsastaja!

Tepan silmät kävivät viiruiksi.

- Oletko sä letkassa Repeen?

- En tietenkään...

Kati vilkaisi ystäväänsä. Siru valehteli niin, että korvat heiluivat. Joka ikinen Nummelassa tiesi, miten tyttö juoksi pojan perässä, mutta ehkä sitä ei kerrottu Anneli ja Tepalle.

Siru nojautui oven pieleen tietävän näköisenä, joka tuntui harmittavat vieraita. Tiesikö Siru jotain, mitä he eivät tietäneet?

Tepa katsoi kulmainsa alta uteliaasti.

- Minä haluan jutella Repen kanssa, hän sanoi.

- Se ei käy, Siru sanoi.

- Miksei käy?

- Repe on menettänyt sydämensä Kikalle ja ne lempivät jossakin...

Kauhistunut ilme kohosi Katin kasvoille ja hän potkaisi kaveriaan sääreen.

- Siru, hän torui  kuiskaten.

Miten Siru saattoi sanoa noin? Voi kamala sentään. Mutta Siru ei ollut moksiskaan sanoistaan. Hän nautti aikaan saamasta hälystä.

Tepa nielaisi. Piikki osui.

- Lähdetään Anneli!

- Adios!

- Sinne menivät.

Kati puisteli päätään.

- Sä et ollut kiltti.

- En niin. Mitä tulevat nuuskimaan asioita. No, jatketaan hommia. Merja tulee huomenna ja silloin kaiken pitää olla kunnossa.

 

___________________________________________________________________________________________

 

       TULIPALO      TULIPALO        TULIPALO    

 

                                        MITÄ TÄÄLLÄ TAPAHTUU?

 

Hyvät fanit! Kirjailijatalo tuhoutui viime öisessä tulipalossa, kun salama iski rakennukseen ja palo levisi kaikkialle. Kaikki kirjoitukset ovat palaneet. Ei auta kuin alkaa alusta. Entisiä tarinoita tulee jatkossa Nummela-kirjoihin, mutta ei ihan heti. Itse muutan Linnavuoren alustalaistaloon asumaan, kunnes uusi Kirjailijatalo valmistuu.

Sivuilla on näkyvissä outoja asioita, kuten Tarinatupa 2 tai  Penan Special 2. Älkää välittäkö numeroista. Niillä ei ole muuta tarkoitusta kuin, että se ilmoittaa, että on avattu uudet sivut teitä varten. Homma pyörii entiseen malliin.

Olen lisännyt Tiedoituksia. Sieltä voi käydä lukemassa, miksi  jonkun viesti on poistettu? Laitan sinne tärkeitä tiedoituksia jatkossa koskien teitä.

 

                                              Merja

 

 

_________________________________________________________________________________________

 

                                       KOTINI ON LINNANI

 

- Voi miltä kotini näyttää! Hiiltynyt rauniokasa.

Merja käveli Kirjailijatalolle pää kumarassa seuranaan Jenni, joka yritti lohduttaa häntä.

- Kamalaa se oli. Tämä on toinen kerta, kun Nummelassa paloi.

- Tiedän...

- Jälkisammutustyö on loppunut.

- Surullista.

- Pääasia, että tietokoneesi säästyi. Lähdetään tuonne sivurakennukselle. Siellä on tietysti siivottava, kun ei osattu aavistaa, että tila otetaan käyttöön.

 

__________________________________________________________________________________________

 

                         JENNIN SOITTO

 

 

- Merja! Oletko siellä? Nyt on tosi kyseessä.

Jennin ääni hukkui paloautojen ääneen.

- Jenni! Mitä siellä tapahtuu?

- Täällä kävi kova ukkosmyrsky. Taivas oli  valkeana. Sitten salama iski alas. Kirjailijataloon. Se paloi poruksi ja samoin roihusi Koirakoululla.

- MI-MITÄ? Kirjailijataloonko? Eikö minulla ole enää kotia?

- Ei ole. Joudut väliaikaisesti muuttamaan Linnavuoren sivurakennukseen. Huoneet eivät tietysti ole samaa luokkaa kuin Kirjailijatalossa, mutta Pena sanoi,että Kirjailijatalo rakennetaan uudelleen. Onneksi meillä on vakuutukset.

-  Evakoon siis. Mutta miten kävi Tarinatuvan tarinoille?

- Ne paloivat. Valitan. Joudut kirjoittamaan uutta. Fanit varmaan ymmärtävät.

- Jenni! Palaan heti kotiin. En saa kuitenkaan nukutuksi täällä maalla.

Jenni laittoi puhelimen kiinni. Hän toivoi, että murheet olisivat ohi.

 

 

__________________________________________________________________________________________

 

 

 

 

 

 

 

©2017 Nummelan Ponitalli - suntuubi.com