Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
 
 

                                                                                                               

       NUMMELAN KONNAKIRJA

 

___________________________________________________________________________________________

    

                        SALAISTA TIETOA!

                     EI HERKKÄHERMOISILLE!   

       KONNA    KONNA     KONNA    KONNA   

 

Uusin Konnasivu on aina tässä ylimpänä. Jos et ole aiemmin lukenut niitä,vyörytä sivun loppuun ja lue alhaalta ylöspäin. Tai paina CTRL+END, pääset loppuun ja CTRL+HOME, tulet alkuun. ( Windows)        

KONNAKIRJAN SIVUILLA  tulevissa  Nummela-kirjoissa esiintyvät rosvot kirjoittavat tuntojaan. LUE JOS USKALLAT.

______________________________________________________________________________________

 

                                              SUUNNITELMIA

Mies katsoi ympärilleen. Tuvan pöydällä lojui kasa ikivanhoja lehtiä, mutta kuvat olivat hänelle tuttuja. Mitä enemmän hän katsoi lehtiä, sen suuremmaksi kävi sisällä kasvava raivo.

- Minä kostan kaiken! hän lupasi.

Outo selittämätön suunnitelma alkoi kasvaa päässä. Siitä sai kummallisia väristyksiä. Kun  asiat suunnitteli oikein kukaan ei tietäisi.

Hän katsoi ympärilleen ja päästi kummallisen naurun.  Lehden päälikannessa oli Mikko Lahti ja hänen tyttärensä Kikka.

 

 

_______________________________________________________________________________________

 

                                            VALLAN KAHVASSA

 

Yksi asia oli varma. Dario Russo oli Italian kovin mafioso. Hän oli ylpeä maineestaan. Kaikki, mitä hän teki, koitui hänen kunniakseen.

Dario katsoi etäisyyteen. Hänellä oli vain yksi este, Provenzanot. Yhteenotolta ei voitu välttyä, kun asuttiin lähekkäin ja tavoiteltiin samoja asioita.

Sitten Dario ajatteli tummahiuksista  Maria Carena Antineaa. Nainen asui lähellä ja oli häkellyttävän kaunis.

- Kelpaisi hänen talossani astella, Dario sanoi ja hymyili. - Kunhan isken hänen tilalleen ja ryöstän hänet itselleni.

Dario uskoi olevansa vallan kahvassa ja sen hän näyttäisi.

- Hyvin pian...

 

_______________________________________________________________________________________

 

                                                      KAFKA

                                            

Tuuli puhalsi kylmästi. Aitauksessa seisovat hevoset käänsivät selkänsä kohden ylhäältä vihmovaa sadetta. Maisema oli harmaa. Silti korkeuksista näkyi alhaalla siintävälle merelle, jonka ainoina liikkuvina pisteinä erottui merellä kulkevat laivat.

Suuri musta haisteli tuulta, jossa oli suolainen maku. Kun hevonen sulki silmänsä, se muisti lämpöisen tallin ja erikoisesti pojan, jota se rakasti. Kafka ei ollut nähnyt Repeä pitkiin aikoihin. Näkisikö hevonen häntä enää koskaan?

Kafka käveli portille, kuten oli kävellyt jokaisena päivänä. Se katsoi tarkkaavaisesti tielle, joka johti puiden katveeseen. Mutta maisemassa ei näkynyt ketään. Ei tuttua hahmoa. Kukaan ei saapunut hakemaan sitä. Mutta silti jokin hevosen sisällä kertoi, ettei hevosta unohdettu. Repe tulisi. Kafka oli siitä ihan varma. 

Se hirnahti kutsuvasti, kun ikävä puristi sisintä. Ylhäällä kulkevat tuulet kertoivat, että  pian tapahtuisi jotain. Ratsu käveli aidan viertä, kunnes pysähtyi. Se hirnahti uudelleen ja jäi odottamaan.

Tuuli humisi puiden latvoissa.

________________________________________________________________________________________

     

                                             LIIKKUVAT VARJOT

 

Kun verenpunainen kuu kiertyi Linnavuoren ylle puutarhan varjot liikahtivat. Salaperäisyyden varjo liikkui puiden oksien alla. Essi säpsähti. Ilmassa oli selkeästi jotain poikkeavaa. Ihokarvat pörhistyivät silkasta pelosta.

Jossakin rapsahti. Ihan kuin tallin kulmalla olisi liikkunut joku olento, jolla oli punaiset hehkuvat silmät. Tuliko se häntä kohden? Essi pidätti hengitystä. Hän ei uskaltanut liikahtaakaan.

Huuto, joka oli nousemassa, purkautui huulilta:

- IIK...

Kuu valaisi  tallille vievän tien ja sen poikki kulki lisko. Suomut eläimen selässä kiilsivät kuin panssari. Ei kai lisko tullut häntä hakemaan?

Jalat veivät Essiä, ennen kuin ajatus oli mennyt loppuun.

 Yö tuntui vieläkin salaperäisemmältä. Se suorastaan uhkasi häntä. Ja kaiken lisäksi pusikosta kuului lähestyvää rapinaa ja askelia.

- IIK iik iik..., Essin kauhunsekainen huuto ulottui kartanolle asti.

Kartanon ikkunoihin ilmestyi kasvoja. Jokainen halusi nähdä, mitä ulkona tapahtuu.

Essi katsoi taakseen. Sydän läpätti rinnassa villinä. Peto oli aivan hänen kannoillaan, se hirveä lisko.

- IIk iik iik...

Ovi rämähti auki ja valokiilaan ilmestyi jykeväharteinen Pena. Hän sai syliinsä parkuvan Essin.

- Hirviö! Se on noussut haudastaan!

- Mitä Essi huutaa? kuului sisältä Hannun ääni.

Hän tuli ovelle katsomaan ja näki parkuvan Essin  Penan isällisessä sylissä.

- HIRVIÖ! Linnavuoren vihreä haamu.

Muutkin tulivat rappusille seuraamaan, mitä Essi kiljui hysteerisenä.

- Se...se tulee tuolta.

Todeellakin. Pensaat heiluivat siihen malliin, että sieltä oli tulossa joku. Tyttöjä alkoi pelottaa. Mitä, jos Essi oli oikeassa, että Linnavuoressa asui hirviö, oikea suomuniskainen?

Tytöt kiljaisivat yhdestä suusta, kun puskat paljastivat tulijan.

- IIk...Iik...Iik...

- MITÄH?

Hannun silmät suurenivat, kun hän näki pimeydestä saapuvan pedon. Hirveä jännitys kahmaisi hänen vatsaansa. Verenpunaisen kuun loisteessa pihavaloon ilmestyi jotain merkillistä. Varjossa näkyi lepattavat siivet, jotka elivät.

- MI-MITÄ?

- Mitä tuo on?

Tytöt eivät olleet koskaan nähneet sellaista.

Sitten Repeä alkoi naurattaa.

- TUOKO ON SE HIRVIÖ? hOH HOH HOH HOO... Kuolen nauruun....

Muutkin räpyttivät silmiään ja Essiltä, joka oli tunkenut päänsä Penan käsivarren alle aukesi suu silkasta hämmästyksestä.

- Ei voi olla totta! Pena röhähti nauramaan. - Sanotko sinä tuota hirviöksi? Hah hah haa... Siinähän on FIFI!

Tosin koiralla oli selässään jotakin omituista, joka kiilsi sateessa.

Takana olevat kiiltävät pensaat liikahtivat. Kuului huohotusta ja sitten esille ilmaantui hikinen Päkä hiukset pörrössä.

- Minne se riiviö...meni?

- Koirasta on tullut ihan mahdoton! Päkä julisti kiukkua täynnä. - Se varasti uuden sadetakkini. FIFI! Istu! Tuhma koira.

Hän torui koiraansa ja katsoi kummeksuen Penan sylissä olevaa kalpeaa Essiä.

- Mitä ihmettä sinä siellä teet? hän tiedusteli.

Essi tärisi.

- Luulin sitä...hirviöksi.

Päkä purskahti nauruun.

- Hirviöksi? No, hirviökoira se todella onkin. Varasti ranskalaisen sadetakkini ja pureksi se rikki. Tuossa näkyy kuolaa ja  kulmassa on hirveä palkeenkieli.

Essi näytti epäuskoiselta. Ei hän tuollaista hirviötä karkuun juossut. Se oli jotain muuta, uhkaavaa.

Hän tuijotti puutarhaan, sen huojuvia oksia joita kuu valaisi. Se oli siellä, vihreä lohikäärme.

________________________________________________________________________________________                     

                                    VIHREÄ LOHIKÄÄRME

 

Yö oli sysimusta. Linnavuoren ikkunoista heijastui ulos valoa, jossa varjot tanssivat. Liikkeellä oli vieras, joka liikkui näkymättömästi kohti kartanoa. Puiden oksat kahahtivat. Nyt oli vihreän lohikäärmeen yö.

Tuntui siltä, kuin kartanon väki ei olisi tiennyt asiasta.

Vihreän peto haisteli tuulta  ja se kiermurteli luolassaan. Sen oli nälkä.

Kuu nousi aina vaan korkeammalle ja paljasti jonkun, joka liikkui yön varjoissa. Kulkijalla oli selvästi päämäärä.

- Huhuu, huhuu...

Teräväsilmäinen lintu käänsi puun oksalla päätään. Se vaistosi, että Linnavuorella tapahtui jälleen jotain.

 

_________________________________________________________________________________________

 

                                                                KOSTO

 

Pahaenteinen nauru kaikui läpi linnanmuurin kohoten sitten kohti korkeutta. Huuto säikäytti rinteiden korpit paikoiltaan. Tarhassa seisovan musta hevosen pää kohosi ylös. Se katseli hämmästyneenä ympärilleen ja hirnahti. Sitten Kafka  lähti juoksemaan. Sen jaloissa oli liitoa.

Luigi Provenzano katsoi hevosen juoksua tyytyväisesti myhäillen. Repe Jussila ei saisi hevosta koskaan takaisin, hän menettäisi paholaisratsun. Lopullisesti.

Edessä oli kovat ajat, sillä hevoselle suunniteltiin jotain muuta.

Luigi hymyili itsevarmana ja oli hyvin tyytyväinen itseensä. Miksi ei olisi? Kosto oli osunut Nummelaan täydellisesti. Paljon parempi vaihtoehto kuin viedä Fronteiro, oli ottaa Maria Carena Antinean pojan ratsu. Se koskisi enemmän Mariaan. Kiinnostavaa oli myös se, miten nopea hevonen Kafka oli. Ruuna osoitti hurjapäisen nopeutensa kilpakentällä. Se päihitti, jopa kuuluisan valkoisen estetykin, Briljantin. Heidän tähtiratsunsa.

Tuuli humisi korkealla vuoren rinteillä, se syleili alhaalla olevaa laaksoa, jossa hevoslauma laidunsi. Siellä kulki myös pikimusta puolalainen ratsu, Kafka.

- Repe Jussila ei tule saamaan enää koskaan hevostaan takaisin, Luigi myhäili.

Hän tunsi antipatiaa poikaa kohtaan, joka oli päihittänyt heidät Linnavuoren kartanossa ja ajanut käpälämäkeen ystäviensä kanssa. Sellainen karvasteli mielessä. Sitä ei unohtanut koskaan.

_________________________________________________________________________________________

Arvoitusten yö

 

 

                                    LÄHESTYVÄ  PIMEYS

 

Linnavuoren kartano peittyi pimeyteen, kun täysikuu lipui repaleisten pilvenlonkien väliin. Silti kartanon puissa tuuli kuiski kummallisesti. Vaara, vaara...

Repe veti takkia tiukemmin ympärilleen. Puistatti. Hän tunsi pahan kosketuksen. Jotain hirvittävää tapahtuisi.

Poika käveli tallille, mutta lähellä olevissa varjoissa liikahti joku, jolla oli ilkeät silmät.

Tallin ikkunoista loistava valo lankesi pihalle puiden alle, jonne vieraan askeleet kulkivat. Salaperäinen hahmo  seurasi Repeä, hänen menoaan ikkunasta. Vaara, se oli todellinen... Tuhoavan tulen oli riehuttava! Tapauksesta tulisi ilkeä alkusoitto muulle. Se sai vieraan nauramaan.

- Hah ha ha...

Tallissa hevoset säpsähtelivät. Ne eivät koskeneet iltaheiniinsä, vaan seisoivat lihakset jännittyneinä odottaen.

- Mikä teitä vaivaa? Repe ihmetteli.

Hän laski kätensä Kafkan lautaselle ja näytti huolestuneelta.

Seinustalla liikkuva hahmo loi maahan varjon. Kohta se tapahtuisi. Kohta.

 

_________________________________________________________________________________________

 

                                           

                                KOHTI KOTIA

 

Kaikki meni pieleen. Miten voi olla mahdollista, että yksi koulupoika kaatoi koko tärkeän tapahtuman? Maria Carenan poika, Repe Jussila, oli selvästi vaarallinen, mutta myös sangen kiinnostava. Uskalikko, rohkea ja ystäviään puolustava, joka pystyi päihittämään Italian mafiosot ja ajamaan heidät pois Linnavuoresta.

Luigin silmiä kirveli. Se oli kuin tuli, joka poltti. Täytyi kääntää auton lasi alas, sillä silmistä valuivat vedet, jota pippurisumute aikaansai heidän ajaessaan pois Linnavuorelta.

- Mistä kummasta se tankki tuli?

Linnavuoressa nähtiin jotain ihmeellistä, joka muistutti miehiä sodasta. Ammuttiin todellisilla panoksilla.

Piti jälleen pyyhkiä kyyneliä, sillä heillä oli tappiomieliala. Näin ei ollut käynyt vielä koskaan.

- Mutta kerran tulee päivä, jolloin sinun pitää nöyrtyä edessäni, Luigi lupasi.

Hän ajatteli jo tulevaa.

 

 

__________________________________________________________________________________________

 

                               KOSTAJA ISKEE

 

Hiljaisuus lepäsi Linnavuoren yllä. Pimeys kätki allensa kaiken, mutta heikossa kuunvalossa erottui kartanon tallirakennus.

- Täydellinen paikka kostolle!

Kaikki tulisi olemaan tuhon omia. Kukaan ei pelastuisi.

- Tästä tulee kaikkien aikojen pimein yö.

Se tietäisi tuskaa monelle ja ennen kaikkea eräälle ihmiselle. Mutta hyökkääjä olisi tunteeton.

- Armoa ei anneta!

LUE KOSTAJAN ISKU! ILMESTYY 5.9. OLE MUKANA SEIKKAILUISSA, JOKA TULEE VIEMÄÄN SINUT MENNEISYYDEN SALOIHIN. REPE VAISTOAA JOTAIN, MUTTA HÄN EI TIEDÄ TOTUUTTA. MIKÄ OSUUS ÄIDILLÄ, MARIA CARENALLA, ON KAIKKEEN? EI TÄMÄ OLE LOPPU. SE ON ALKU JOLLEKIN VIELÄ KAMALAMMALLE ASIALLE...

 

 

_______________________________________________________________________________________

Kostajan isku

 

                                       ENTEI

 

Hevoset olivat selvästi levottomia, aivan kuin ne olisivat vaistonneet vaaran. Vappu ei suostunut koskemaan heiniin, vaan se tuijotti ulos ikkunasta ja kavahti säikkynä kauemmas. Hämärässä tallissa Muffe päästi sieraimistaan oudon krohauksen. Oliko tallissa joku sivullinen?

Käytävällä kahahti. Askeleet...

Säikkyvät hevoset syöksähtivät karsinan perälle. Max hikosi ja se kuopi hermostuneena kaviollaan lattiaa. Sitten hevoset näkivät, miten käytävää pitkin lipui tumma salaperäinen hahmo. Nummelassa oli tapahtumassa jotain. Vaaran tunne leijui ilmassa ja se tiesi pahaa, hyvin pahaa...

Tulija pysähtyi katsomaan ympärilleen, kuin varmistamaan, miten puhdistavan tulen oli riehuttava ja hävitettävä kaikki. Millaiset mahdollisuudet olivat nuorten pelastua? Eiväthän he edes tienneet ketä vastaan taistella. Mutta vihollinen tiesi kaikki salaisuudet ja ihmisten heikkoudet. Kukaan ei pystyisi estämään, eikä kahlitsemaan heitä.

                                 

_______________________________________________________________________________________

Kostajan isku

 

 

                                      SUUNNITELMIA LUOMASSA

 

 

Linnavuoren tallirakennus piirtyi kulkijan eteen. Tallissa oli joku, sillä ulos kuului selvää kolinaa. Oliko kyse omistajasta, Pentti Nummelasta?

Vieras hiipi lähemmäs käyttäen hyväkseen pimeyttä. Jokainen puu ja pensas toi suojan mustaa hahmoa vastaan, jonka hengitys tiheni. Kukaan ei saanut nähdä häntä, ei sitä, että hän oli Nummelassa. Totuus paljastuisi nummelalaisille vasta myöhemmin, mutta silloin kaikki oli liian myöhäistä, peruuttamatonta. Siitä tuli täydellinen kostajan isku. Maailma järkkyisi, sillä  kaikki olisi alkusoittoa muulle. Joku kärsisi ja maistaisi kyyneliä. Kuka se olisi?

Miehen katse hakeutui tallin ovelle. Kaikki tapahtuisi tarkasti suunnitellut suunnitelman mukaan ja silloin, nummelalaiset eläisivät täydellisen pelon vallassa. Kukaan ei saisi tietää pimeyden hetkestä, jona kaikki tapahtuisi. Yllätys olisi täydellinen.

Valot sammuivat tallista. Ovelle ilmaantuva kultahiuksinen tyttö  katseli ympärilleen. Aavistiko neito jotain?

Mies vetäytyi pensaiden suojaan. Hänen kätensä puristuivat nyrkkiin.

Hän näki yksinäisen tytön, joka lähti tallilta reppuaan kantaen. Epäilikö tyttö jotakin, koska aina välillä hän pysähtyi, kuunteli tai vilkaisi olkansa yli kuin peläten näkevänsä Linnavuoren aaveen.

- Hah hah haa... Kohta aaveet tulevat. Ne iskevät silloin, kun kukaan nummelalaisista ei ole valmistautunut kohtaamaan vaaraa.

Pensaikossa rapisi aavemaisesti. Tiellä kulkeva ratsastajatyttö vilkaisi taakseen ja kiirehti sitten askeliaan.

Hän ei nähnyt pensaikossa lymyävää hahmoa, joka tarkkasi tytön kulkua. Repaleisten pilvenreunojen takana taivas selkeni ja suuri täysikuu ilmestyi näkyviin. Linnavuori jäi kuunsäteiden lumoavaan sädekehään. Valo heijastui pimeistä ikkunoista.

- Aaveiden yö... Se on tulossa.

Siitä tulisi yhtä pelottava ja kammottava. Nuoret säikähtäisivät, näkisivät, miten tosissaan he olivat. Kukaan ei vastustaisi heitä, ei kostoa. Päivästä tulisi katastrofaalinen, joka muistettaisiin aina.

- Ja jos joku vastustaa, hän tulee näkemään painajaisen.

Kuu valaisi tallipihan, mutta sen loisteessa mies kulki. Hän ei pelännyt mitään. Taskussa oleva pistooli takaisi yliotteen jokaisesta nuoresta. Sillä saataisiin Repekin kuriin, jos poika halusi mitellä voimiaan heidän kanssaan. Mutta tuskin pojasta vaaraa oli. Tämä oli vielä nuori ja lapsellinen. Mutta Repe Jussila oli silti Maria Carenan poika ja se laittoi miettimään, miten sisukas poika oli? Viime kädessä voitaisiin tehdä loppu siitä elämästä.

Mies puristi asetta. Kaikki tulisi olemaan valmista kun kostaja iski.

Tallipiha hiljeni, mutta yössä kuului silti etääntyvät askeleet, ne jotka rahisivat hiekassa.

 

________________________________________________________________________________________

Kostajan isku

 

                                         PILVIÄ TAIVAALLA

 

Suunnitelma oli laitettava kokoon ja pian. Miehen askeleet kulkivat lattian poikki ja pysähtyivät takan eteen. Siinä taulu oli. Kuva kauniista, suloisesta Maria Carena Antineasta, Italian kauneimmasta naisesta, joka teki hänet hulluksi. Oli sietämätöntä, ettei hän hallinnut tilannetta. Maria oli eronnut, jättänyt perheensä ja lapsensa, Repen ja Karin ja palannut takaisin isänsä Erneston maatilalle, jossa kasvatettiin lukuisia kilpahevosia. Hermostutti, sillä nainen omisti Italian komeimmat hevoset, Antinean valkoiset! Ja yksi ratsuista oli kimo.

- Sietämätöntä!

Teki mieli hallita tilannetta. Omistaa maan nopeimmat hevoset. Se teki rikkaaksi. Ja siihen oli olemassa vain yksi keino.

Hän lähti tallille, sillä mikään suunnitelmassa ei saanut mennä vikaan.

 

________________________________________________________________________________________

 

 Paholaisratsu                           

                                                UHKA

- Tämä on minun päiväni. Unelmani täyttyvät. Vaaralliset päivät tulevat täyttämään nummelaisten elämän. Kaikki tapahtuu juuri niin, kuin suunnittelen. Murhe tulee asumaan Nummelassa. Kukaan ei tule ymmärtämään, mikä heihin iski.

Mies päästi syvältä tulevan naurun. Hän ei säälisi yhtäkään tyttöä. Koston isku tulisi olemaan hirmuinen ja tuskainen. Se koskettaisi koko Nummelaa. Olisiko mikään ennallaan? Paljon kyyneliä, epäilyksiä ja epätoivoa sisältyisi tuleviin päiviin, eivätkä hevosetkaan olleet turvassa.

Lue jessemurren sivuilta TUNKIO kappale Vaarallinen iltapäivä

__________________________________________________________________________________________                                                     

                                         KAUAS PILVET KARKAAVAT               

 

Miten tyhjää elämä oli ollut kaikki viimeiset vuodet. Unelmien pilvet olivat karanneet liian kauas.

Mies käveli hitaasti upeassa linnassaan, joka oli kuin palatsi. Ei edes rikkaus antanut hänelle tyydytystä, kun sydän oli särkynyt.

Avonainen ikkuna oli auki ja kevyt mereltä saapuva tuulenhenki heilutti ikkunaverhoa hiljaa. Se oli kuin naisen käsi. Parvekkeelta avautui henkeäsalpaava näköala merelle ja toisaalta tallille, jossa asusti maan nopeimmat hevoset.

Hän palasi takaisin takan eteen ja nosti katseensa maalattuun tauluun, joka riippui seinällä. Taulun tumma nainen hymyili salaperäisesti, valloittavasti ja repi samalla auki ikivanhan haavan.

- Pahus!

Hänen täytyi tehdä jotain. Kiukuspäissään mies viskasi viinilasin päin seinää ja lasi särkyi pieniksi palasiksi. Tunnemyrskyn mentyä hän heittäytyi nojatuoliin istumaan ja nosti eteensä sanomalehden. Katse osui urheilusivun ilmoitukseen.

- Euroopan parhaimmisto Suomeen... Kutsukilpailut!

Äkkiä teksti alkoi kiinnostaa häntä enemmän. Juttu piti lukea heti. Ehkä heidänkin ratsunsa voisi osallistua kisaan.

 

________________________________________________________________________________________

 

                                              SUUNNITELMIA

Yö oli sametinpehmeä. Ilmassa oli syksyn kuulautta ja se teki miehen levottomaksi. Korkeamäen kisat olivat oven edessä, missä taisteltiin paremmuudesta. Kaikki oli yhden kortin varassa.Valkoisen hevosen.Se oli suvun paras hevonen, nopea, osaava ja hyppäsi korkealta. Voiton pitäisi olla helppo, eikä kukistettavia ratsukoita ollut monta.

Mies istuutui suureen upottavaan tuoliin, mutta hänen katseensa oli yhä takan yläpuolella olevassa maalauksessa, jossa suloinen nainen hymyili. Tuo kuva piti miehen järjissään. Hän oli vuosien aikana nähnyt, miten epätoivo muovasi ajatuksia ja tekoja. Hän oli käymässä epätoivoiseksi. Oli aika tehdä suuria päätöksiä. Lopullisia sellaisia, vaikka aina silloin joku sai kärsiä.

- Rakkaudestani sinuun...

Pahempaa oli tulossa. Sen aavisti. Eikä kukaan Korkeamäessä voinut aavistaa sitä.

 

 

_________________________________________________________________________________________

 

     

                                                   UNELMIA

                                   

Huone oli suuri ja valoisa. Seinillä oli tauluja, kristalleja ja peilejä, jotka kielivät paikan vauraudesta. Avonaisen ikkunan kautta raikas tuuli toi vilvoitusta mereltä. Huoneessa seisova mies asteli takan ääreen. Hän piteli kädessään korkeajalkaista punaviinilasia ja tuijotti seinällä olevaa muotokuvaa naisesta, jolla oli kauniit kapeat kasvot ja tummat pitkät hiukset. Naisen päällä oleva puku oli valkoista sifonkia, jota koristi upeat brodeeraukset. Kädessään tämä nainen kantoi tulipunaisia ruusuja, hehkuvia kuin rakkaus...

- Ei ole ketään toista kaunotarta, joka vetäisi vertoja sinulle, mies sanoi ja kohotti maljan.

Takan reunalla oli valokuvia naisesta hevosten kanssa, muistoja ajoista, jolloin hän oli yhä tuon järjettömän huuman vallassa. Eikä hän siitä huumasta pääsisi koskaan...

 

 

________________________________________________________________________________________

 

Leif Söderman.

                                   TÄYDENKUUN YÖ

 

Musta hahmo katsoi pöydällä olevaa hevosen kuvaa. Hän tunsi vihan ja raivon sisimmässään. Kohta on koston aika. Kaikki oli valmistettu täydellistä tuhoa varten. Pimeys oli vallannut Linnavuoren alleen. Sitä ei helpottanut edes verenpunainen täysikuu, joka kiertyi suurena hohtavana pallona kartanon yläpuolelle ja hopeoi maan säteillään. Vihollinen oli vaarallisempi kuin koskaan. Se liikkui äänettömänä uhkana kartanon mailla.

Blackeyn kuva leijui  olennon käsistä lattialle ja syvältä kurkusta nousi uhkaava murina. Yksi asia oli varma. Nummelalaiset tulivat kokemaan elämänsä yllätyksen. Sillä kirous, joka leijui Blackeyn yllä muuttui synkäksi ja pelottavaksi.

Sitten hirviömäinen nauru leikkasi pimeyttä.

- Hah hah haa...

Kuun kelmeä valo heitti kuvajaisen lattiaan. Pöydän vieressä ei ollut enää ketään. Sitten aukeni Noidutun huoneen salainen ovi.

Miten käy tyttöjen? Miten mustan hevosen? Nyt kaikki ovat hengenvaarassa.

 

OSTA JA LUE TAMMIKUUN NOIDUTTU HUONE. ILMESTYY 23.1.13!

________________________________________________________________________________________

  Leif Söderman:                                                                                                                    

 

                                    NOIDUTTU HUONE

 

Sysimusta yö lepäsi Linnavuoren kartanon yllä. Pimeiden salien käytävillä tuuli syleili kulkijaa. Jossakin kolisi avoin ikkuna. Aika tuntui pysähtyneen ja odottavan kuin jotain tapahtuisi. Ikkunaruutujen takana usva nousi joesta ja kiemurteli poluille, kätkien allensa kartanon salaisuudet.                                 

Alastomat tummat puut kurottivat oksistojaan taivasta kohden kuin apua pyytäen. Ne tiesivät. Tuhon tuoja, olento, joka seurasi tapahtumia läheltä, hengitti menneisyyttä. Puiden lomassa lepakot nousivat siivilleen ja kulkivat pihan ylitse, kun metsän takaa kiertyvä verenpunainen täysikuu kohosi ennustamaan pimeyden yötä. Metsän linnuilla oli äänessään surumielinen sointi.

Nummelan ponitalli oli palanut. Se oli liekehtinyt pimeydessä ja vihollinen oli vaarallisempi kuin koskaan.

- Minua ei saatu kiinni...Hah hah hah haa...

Karmea nauru täytti noidutun huoneen. Vääristyneet vihamieliset kasvot vilahtivat peilissä, kun hahmo kulki kartanon salaisimman huoneen halki ja pysähtyi. Täällä hän tunsi noidutun huoneen kummallisen vaikutuksen. Se nostatti pelonsekaista odotusta kammottavasta ajasta, joka lankeaisi mustan hevosen ja Nummelan ylle. Silloin kukaan ei olisi turvassa koston enkeliltä. Se saapuisi paikalle aina kun sitä vähiten odotti.

Hirviömäinen hahmo kosketti ikkunan pintaa ja ulkopuolella pihapuun linnut säikähtivät lentoon.

 

__________________________________________________________________________________________

%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%

 

TULOSSA!!!   23.1.13

Tammikuun Nummela, Noiduttu huone, iskee takuuvarmasti jokaisen ytimeen. Kikka kokee elämänsä järkytyksen. Hän uhmaa vaaroja, mutta aika alkaa käydä vähiin. Mitä tapahtuu, kun metsässä kuuluu laukausten äänet? Kenen henki on vaarassa?

Painajainen on alkamassa. Älä jätä kirjaa lukematta! Tulossa on kaikkien aikojen kauhutrilleri. Nummelalaiset ovat pulassa.

 

                                                                                       

___________________________________________________________________________________________

 

 

Palavat silmät on ilmestynyt! Osta ja lue! Hermoja kutkuttava jännitys lisääntyy, sillä pahuuden voimat ovat irti.

 

 

            *                  *                   *                   *            

 

                                   PALAVAT SILMÄT


Yössä kaikki oli hiljaista. Tuulikaan ei liikkunut. Ilma seisoi ja odotti. Pensaiden liikkumattomien oksien takana näkyi kartano. Äkkiä jostakin kantautui pilkallinen nauru...

 - 
Haha... hah... hah... haa...

Pihapiirin puissa olevat linnut nousivat pelästyneinä siivilleen. Sitten ikkunoissa näkyi mustan olennon synkkä hahmo. Kasvot irveessä, synkän naurun kaikuessa kartanon pimeissä holveissa, olio kulkee huoneeseen, jonka seinillä lepattaa soihtujen tuoma valo. Hän tuntee juovansa katkeruuden maljan ja palaviin silmiin syttyy vaarallinen tuli. Kun varjo katsoo huoneen seinälle olevaa mustan hevosen kuvaa, hän muistaa kaiken...

- Blackey...

Lepattavien liekkien tanssiessa seinillä, musta hevonen alkaa näyttää todelliselta...


 

__________________________________________________________________________________________

 

     LUE SYKSYN UUTUUS PALAVAT SILMÄT!


Nummelalaiset eivät tiedä, mikä heitä odottaa. Tarvitaan rohkeutta ja hyviä oivalluksia, mutta pelastaako se ketään? Kun liekit lyövät pimeässä yössä, uhka on yhä olemassa...

 

PALAVAT SILMÄT... ilmestyi. Muista lukea. Osta omaksesi ja tule  seikkailemaan Repen ja Kikan kanssa. Koe kauhun hetkiä, sillä kukaan ei aavista, millaisessa vaarassa Kikka ja Repe on. Pimeydessä hehkuvat Palavat silmät!


__________________________________________________________________________________________