Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
 
 

               

  

                        

                                NUMMELAT

 

HUOMIO: Uusin on aina tässä ylempänä. Jos et ole lukenut niitä lue alhaalta ylös päin. Paina CTRL+END, pääset loppuun. CTRL+ HOME  pääset alkuun  (Windows)

_____________________________________________________________________________________

 

                                                RATSUKALLION UHKA

 

 

______________________________________________________________________________________

  

 

 

ARVOITUSTEN JÄLJILLÄ

Unelmien hoitohevonen aiheuttaa ongelmia.

Kikka saa hoidettavakseen Chocolat-nimisen kilparatsun, mutta kaikki ei ole kohdallaan. Suositussa nuorten hevossarjassa ollaan Arvoitusten jäljillä.

Millan ja Maikin omistama tamma saapuu Nummelan ponitallille. Sisarukset treenaavat molemmat Chocolatilla, mutta vain paras heistä pääsee sillä kisoihin. Kikka on haltioissaan, kun pääsee hoitamaan kuuluisaa kilpahevosta. Pian hänelle kuitenkin valkenee, että omistajat pelkäävät jotain.

Chocolat muuttuu arvaamattomaksi ja vihaiseksi, ja Kikka joutuu syytetyn penkille. Hän on vakuuttunut, että joku hiipii talleilla ja haluaa hevoselle pahaa. Kun loppuratkaisun aika koittaa, voittajia on vain yksi.

 

 

 

                           LUE KAPPALE  KIRJASTA

   

                                             ARVOITUSTEN JÄLJIL

       

   
HÄTÄSOITTO


Kauppaneuvos Klaus Kiiski hymyili liiketuttavansa hauskalle hevosjutulle. Pankkiiri Kaarlo Sutinen ei jaksanut puhua mistään muusta kuin kilpahevosesta, jota harkitsi ostavansa tyttärelleen Karrille, jota piti lahjakkaana ratsastajana. Klaus kyllä ymmärsi, mitä Kaarlo tarkoitti. Hän oli hullaantunut suklaan väriseen ratsuun, jonka omisti entinen kilparatsastaja lahjakkuus Margot Saari. Valitettavasti hevonen ei ollut myynnissä, sillä valmentajana toimiva Margot piti hevosta tyttäriensä Maikin ja Millan ratsuna. Ja miksi ihmeessä Margot huippuratsua myisikään. Hevonen niitti mainetta ja kunniaa kilpakentiltä. Klaus oli lukenut kaikki jutut lehdistä.
    Kaarlon silmät säihkyivät siihen malliin, ettei ollut vaikea arvata, miksi hän puhui Chocolatista. Mies tunsi hevoset, hän himoitsi niitä ja halusi ostaa parhaimman löytämänsä hevosen itselleen.
    - Chocolat on kuulemma kaikkien aikojen paras hevonen. Oikea komeetta! Luulen, että parempi kuin  Repe Jussilan Kafka. Karri puhuu jatkuvasti hevosta.
    - Tyttärien tapa, Klaus vastasi hymyillen.
     Hänenkin Päivi-tyttärensä harrasti ratsastusta Nummelan ponitallilla. Päkä oli menestynyt, vaikkei omaa hevosta halunnutkaan.  Mutta kyllä sekin aika vielä koittaisi kun Päkä ihastuisi uuteen hevoseen. Sitten tyttö ottaisi yhteen Repen kanssa, joka oli Nummelan tallin paras ratsastaja. Voitti Korkeamäen suurkisoissa GP-luokan ja kuittasi 10000 euron ykköspalkinnon. Sellaista hommaa piti arvostaa.     
    - Parhaimmat hevoset ovat aina toisilla, Kaarlo myönsi.
    - Oletko käynyt vilkaisemassa myyntihevosia?
    Kaarlo nosti viinilasin huulilleen ja hymyili salaperäisesti.
    - Onhan noita tullut silmäiltyä. Hevosen pitää olla hyvä. Meillä se ei ole rahasta kiinni. Teen mitä tahansa, että tyttö saa unelmahevosensa.
    Eipä tietenkään. Sutiset asuivat yhdessä kaupungin hienoimmista rakennuksista. Kaarlon Sini- vaimo ajoi punaista Audia tyylikkäänä kuin miljoonarouva konsanaan. Kyllä Klaus hänet tiesi.
    - Kerro nyt lisää siitä hevosesta? Ihan tässä uteliaisuus herää... Oletko ehtinyt jo kysyä Margotilta, mihin hintaan hän Chocolatin myisi?
    Päivi joka piilotteli isänsä työhuoneen oven takana veti henkeä. Oliko pankkiiri iskenyt silmänsä Chocolatiin? Hän oli salakuunnellut koko keskustelun. Hän painoi korvansa uudelleen kiinni oveen.
    - En kai jättäisi tilaisuutta käyttämättä?
    Kauppaneuvos laski viinilasinsa pöydän kulmalle ja virnisti. Hän tunsi pankkiirin paremmin kuin kukaan toinen.
    - Ja mitä Margot sanoi?
    - Vasta kun lehmät lentävät.
    Klaus purskahti raikuvaan nauruun ja Kaarlo punehtui.
    - Tyypillistä Margotia.
    - En minä vähällä hellitä.
    - Et varmaan.
    - Silloin on taottava, kun rauta on kuumaa.
    - Niin, niin...
    - Karri on samassa valmennusrenkaassa Millan ja Maikin kanssa.
    - Ja miten he menestyvät?
    - Vaimoni sanoo Maikin olevan määrätietoisempi. Mutta ei sitä tiedä.
    Päkä tunsi, miten hänen vatsansa oli täynnä perhosia.
    - Ei voi olla totta! Sutinen oli iskenyt silmänsä Chocolatiin. Sutinen! Se vielä puuttui.
    Hevosen omisti kemisti Taisto Saari? Hän oli Korkeamäen ratsastuskoulun omistajan, eläinlääkäri Tapani Saaren veli.
    - Tiedän kyllä, ettei hevonen ole kaupan. Mutta teen kaikkeni saadakseni ratsun itselleni, Kaarlo sanoi. - Karrin menestyksen tähden.
    - Keinoja kaihtamatta..., Klaus jatkoi, mutta siihen Kaarlo ei vastannut.
    Kauppaneuvos olisi ymmärtänyt häntä paremmin, jos olisi tiennyt, miten Karri rakasti hevosta. Tyttö oli hänen ainoa tyttärensä ja Karri piti isäänsä helposti pikkusormensa ympärillä. Jos hän halusi Chocolatin, isä joutui tekemään kaikkensa hevosen saamiseksi ja kyllä Kaarlolla oli taskussa valttikortti, mitä ei paljastanut. Ei edes Klaussille.
    Kauppaneuvos nyökytti päätään. Hän jos kuka tiesi, millainen vaikutus ainoalla tyttärellä isään oli.
    - Missä muuten upea tyttäresi Päivi on? Kaarlo kysyi äkkiä ympärilleen katsoen.
    Tyttöä ei ollut näkynyt.
    - Onko hän lainkaan kotona? Ehkä voisin jututtaa häntä hevosesta.
    Päkä vetäytyi pois oven raosta. Olisi noloa jos joku yllättäisi hänet vakoilemasta isää ja hänen vierastaan. Mutta Kaarloa Päkä ei halunnut tavata. Ei ikinä!  Oli paras ottaa jalat alle ja äkkiä. Onneksi puutarhaan johtava lasiovi oli auki. Ulkona saattoi hengittää.
    - Eivät nähneet minua...
    Taskussa ollut puhelin alkoi soida.  Mahtoiko se olla Kirsti Lahti? Päkän täytyi heti vastata.
    - Päkä.
     Langalla humisi.
    - Onko siellä ketään?
    Hengästynyt ääni tavoitti Päkän
    - Päkä, oletko se sinä...? Sinun pitää auttaa minua.
    Soittajan ääni värisi.
    - Milla! Oletko se sinä?
    - Sinun on autettava minua. Chocolat on vaarassa!
    Tytön äänessä oli suoranaista hätää.
    Päkä tunsi miten kylmät väreet alkoivat juosta alas selkää.
    - Mitä sinä puhut Milla?
      - Minua pelottaa, langalla oleva tyttö tunnusti. - Kamalasti.  
    Millan ääni kuulosti itkuiselta.
    - Nyt on tosi kyseessä. Joku käy Chocolatia katsomassa. Olen nähnyt merkkejä siitä, jälkiä. Mitä, jos joku yrittää sabotoida meidän tulevan kisan?
    Kuulosti pahalta. Kuka sabotoija voisi olla? Hyvien hevosten liepeillä roikkui aina kaikenlaisia ihmisiä, niitäkin, jotka yrittivät estää toisten voittoa.
    - Tarvitsemme apua pikaisesti, Milla panikoi.
    - Ota nyt rauhallisesti.
    - Minulla on huonot aavistukset tästä.
    - Oletko puhunut siskosi kanssa?
    - En. Maikki on aina menossa. Ja äiti pitäisi kaikkea mielikuvituksena. Mutta ei se ole. Ei ihan varmasti ole.
    Maikki nyyhkytti langalla. Hän pelkäsi kuollakseen hevosen puolesta. Mitä, jos hevoselle sattuisi onnettomuus tai vielä pahempaa?
    - Entä isäsi? Voisitko puhua hänen kanssaan?
    - Ei isä ehdi kuunnella. Se on kaikki päivän laboratoriossa uuden tutkimuksensa parissa. Silloin isää ei saa häiritä.
    - Niin tietysti.
    Taisto oli maankuulu kemisti. Oikea tiedemies. Miestä arvostettiin, mutta kyllä hän silti rakasti tyttäriään. Aikaa vain ei ollut.    
    - Pelottaa ihan kamalasti, kun Hopeamalja -kisa on kohta.
    - Kumpi teistä ratsastaa?
    Se oli kysymys, joka askarrutti Millaa eniten.
    - Äiti ratkaisee asian pian. Kaikki riippuu siitä, kumpi meistä on parempi ratsastaja. Maikki  vai minä. Viime vuonna Maikki oli tosi hyvä ja äidin odotukset olivat korkealla. Mutta tietysti yritän parastani. Joskus olisi kiva päästä kisaamaan, mutta kai se on haavetta...mutta kun saisi edes mahdollisuuden yrittää.
    - Älä vielä menetä toivoasi, Päkä sanoi. - Kilpapäivään on vielä aikaa. Voi sattua vaikka mitä.
    - Sitä juuri pelkäänkin, että sattuu vaikka mitä. Päkä! Tule Virtaankylän tallille illalla. Koitan saada siskon mukaan. Teidän täytyy omin silmin nähdä, että tallilla käy hiiviskelijä.    - No hyvä on. Minä tulen, jos se sinua rauhoittaa.
    - Tavataan Virtaankylän aitan luona yhdeksältä.
    Millan ääni oli helpottunut. Hänen täytyi keksiä salainen suunnitelma hevosen pelastamiseksi ja se oli tehtävä pian.
    - Mutta ole varovainen. Katso, ettei sinua nähdä. Me odotetaan sinua.
    Päkä sulki puhelimen ja rypisti kulmiaan. Olipa omituista, hän mietti. Milla oli ihan varma asiasta ja se pelotti Päkää. Mitä Virtaankylän valmennustallilla oikein tapahtui? Kuka hiippaili tallilla yön pimeydessä? Millaisessa vaarassa ratsut oikein olivat? Päkä tiesi, että tallipaikat olivat tarkoitettu maan parhaimmille hevosille ja ne maksoivat hunajaa. Tunteja annettiin vain rikkaille, niille, joilla oli varaa maksaa kaikesta. Äkkiä  Päkästä alkoi tuntui siltä, kuin Chocolat olisi ollut todellisessa hengenvaarassa? Näkymätön uhka lähestyi hevosta. Hän oli syystäkin kauhuissaan.
    Aurinko oli laskemassa. Sen  viimeiset säteet hyväilivät Kiisken omakotitalon katon reunaa, kun pankkiiri viimein lähti valkoisella mersullaan. Päkä antoi miehen hävitä näkyvistä, ennen kuin lähti sisälle.
    - Viimeinkin! Päkä sanoi.
    Hän lähti  varustautumaan yöllistä seikkailua varten. Oliko Päkällä ja tytöillä mahdollisuus selvittää tallia vaivaava salaisuus? Kuka paljastuisi yölliseksi hiippailijaksi, kun aika koittaisi? Päkästä tuntui siltä, kuin pelissä olisi kaikkien aikojen kovimmat panokset.
    
    


HIIPPAILIJAN JÄLJILLÄ

 

Kaikkialla oli pimeää, kun Päkä otti polkupyörän vajasta. Katulamput heittivät aavemaista kajoa maantielle ja puiden oksien takana näkyi täysikuu. Kaikkeen Päkä lähtikin vapaaehtoisesti mukaan. Tiedä, törmäisikö hän outoon kulkijaan?
     Viileä yötuuli löi vasten kasvoja, kun hän polkaisi matkaan. Milla oli vakuuttunut vierailijasta ja hän pelkäsi? Entä, jos talleja tosiaan kierteli salaperäinen hahmo. Päkän olisi pitänyt kutsua avuksi kavereitaan. Hän vilkuili sivuilleen peläten, että joku seuraisi häntä. Onneksi ketään ei näkynyt. Yössä kiitävä pyörä jätti taakseen kaupungin kirkkaat valot. Sitten eteen tuli metsä, jonka takaa suuri keltainen täysikuu paistoi. Ja kun katsoi taivaalle, näki tuhansien tähtien meren.
    - Kuin aaveiden yö..., Päkä sanoi.
    Miten täysikuu saattoikin olla noin karmaiseva? Kelmeä kuun loiste valaisi metsän ja leikki tiellä. Puiden alla varjot elivät, liikkuivat ja kasvoivat. Onneksi  kohta oltaisiin perillä. Tuolla näkyi  ensimmäiset tallirakennukset ja hevosaitaukset. Hän polki vielä vähän matkaa, ennen kuin laittoi polkupyörän seisomaan tien reunaan. Kaikkialla oli oudon hiljaista. Yölinnutkaan eivät laulaneet. Salaperäiset ja arvoitukselliset tapahtumat kuljettivat häntä kohti tien laidassa seisovaa aittaa. Sitten Päkä hätkähti. Liikahtiko pimeässä jokin? Hänen sydämensä löi ylimääräisen lyönnin ja Päkä oli kiljaista säikähdyksestä, kun Mikka ja Maikki ilmaantuivat paikalle.
    - Sinä tulit.
    Tyttöjen kasvot näyttivät kalpeilta ja totisilta.
    - Olemme odottaneet sinua, Maikki sanoi. - En ollut ihan varma tänne tulosta, mutta Milla oli niin varma näkemästä.
    - Niin olen.
    - Mutta jos sinä erehdyt? Minulla olisi ollut parempaakin tekemistä, kuin hiipiä vakoilemassa.
    - Kyllä minä tiedän. Olet ihastunut naapurinpoikaan, siihen Mikaeliin.
    Siihen Maikki ei sanonut mitään. Hän oli pitänyt visusti omana tietonaan ihastumisensa, sillä äiti ei hyväksynyt sellaista. Äidillä olikin aina omat vankat mielipiteensä kaikesta.
    Äkkiä tytöt hiljenivät. Jossakin rasahti.
    - Kuulitteko? Päkä suhahti.
    Tytöt katsoivat ympärilleen huolestuneina. Tässä he jorisivat jonnin joutavia, vaikka oli parempaakin tekemistä.
    - Hiippailija on täällä.
    Milla katsoi huolestuneena metsään. Kylmät väreet kiisivät alas hänen  selkäänsä pitkin.
    Yötuuli kulki ojan piennarta pitkin ja taivutti heinikkoa mennessään. Oli hiljaista. Silti Milla tuijotti metsän laitaan. Jokin vaisto sanoi hänelle, että siellä liikkui joku.
    - Varmasti se vaanija. Toisen tallin kilpailija.
    Maikki tuhahti. Siskosta alkoi tulla entistä vainoharhaisempi. Kuka heidän hevostaan vaanisi? Ei kukaan. Chocolat lepäsi sisällä tallissa, eikä ulkona tapahtunut mitään.
    Tytöt odottivat kauan.
    - Mitä nyt tehdään? Päkä kysyi.
    - Lähdetään kotiin! Maikki ehdotti.
    - Eikä.
             Jossakin rasahti hiekka. Ihan kuin joku olisi kävellyt tietä pitkin.
    - Kuulitteko?
    Millan käsi tarttui lujalla otteella Päkän hihaan.
       Päkä tähysi pimeyteen.
       - Tallilla on joku.
       Nyt ei Maikkikaan laittanut vastaan. Tihenevä jännitys tempaisi hänet mukaansa. Hiljaa peräkanaa tytöt hiipivät lähemmäksi tien vierustaa.  Pimeässä seisovat talli oli pimeänä. Jokainen ikkuna oli kuin yöhön tuijottava musta silmä. He pysähtyivät aitan vierustalle katsomaan. Ilmassa oli äkisti sähköä. Peltojen ylle kivunnut täysikuu näytti aavemaisen suurelta.
Milla nielaisi. Miten hän voi tunnustaa, että pelotti kamalasti? Tuuli liikutti lähistön  pensaita ja sai puiden oksat liikkumaan.
    - Tuolla se on! Milla kuiskasi.
    - Missä?
    - Chocolatin ikkunan luona.
    Muutkin näkivät tulijan. Yössä kulkeva hahmo kiersi tallia ja  kurkki sisään ikkunoita.
    - Voi kamala! Maikki, mitä me tehdään?
    - En minä tiedä, Maikki tuskaantui.
    Hän puristi kätensä nyrkkiin. Sisko oli sittenkin oikeassa. Joku liikkui luvattomilla teillä  pusikoissa ja  käytti varjoja hyväkseen. Asiassa oli jotakin perin outoa.
    - Luuletteko, että se murtautuu talliin? Maikki kuiskasi.
    - Mennäänkö katsomaan? Päkä kysyi.
    Maikki veti syvään henkeä ja hänen kätensä nousi kaulalle.
    - Minä en ainakaan tule. Lähdetään kotiin. Heti!
    - Älä ole pelkuri! Milla ärsyyntyi. - Meidän pitää selvittää tämä.
    - Minä en uskalla.
    - Olet aina sellainen pelkuri.
    - Minusta tämä on kamalaa.
    - Niin minustakin. Maikki. Meidän pitää tehdä jotakin. Kohta se voi olla Chocolatin kimpussa.
    - Niin niin...
    Maikki tunsi hermostuvansa. Mutta mitä hän voi tehdä? Ei mitään. Ja voisihan hiippaili katsella tallin muita hevosia. Niitä oli tallissa ainakin kuusi.
    - Puhutaan äidille tästä.
    - Ja vaaditaan, että saamme hevosen muualle.
    Ajatuksessa oli järkeä.
    - Viedään Chocolat toiselle tallille piiloon.
    - Mutta minne?
    Maikki tiesi, ettei äiti ehtisi valmentamaan heitä kahteen paikkaan. Vaihtoehtona olisi, että heitä valmentaisi joku muu kuin äiti.
    - Valmentajan pitää olla hyvä, uskottava.
    Muuten jutusta ei tulisi mitään.
    - Ja hevosen siirto pitää tapahtua hiljaisuudessa, Päkä sanoi. - Kukaan ei saa tietää, minne te Chocolatin viette.
    Milla nyökki rajusti.
    - Ihan niin. Järkipuhetta.
    Kerrankin sisko oli samaa mieltä Millan kanssa. He seurasivat, miten hahmo hyöri aikansa tallin ympärillä sisäänpääsyä hakien. Mutta ovet olivat lukossa. Äiti lukitsi tallin aina ja se oli hyvä asia.
    - Puhu sinä äidin kanssa tästä, Milla sanoi hiljaa. - Äiti uskoo sinua paremmin ja kuuntelee.
    - Se voi olla parasta.
    Äidin mielestä Milla teki aina vääriä valintoja, toisin kuin siskonsa. Kaiken lisäksi Milla ei ollut niin hyvä ratsastaja kuin Maikki.  Mutta jos Milla jatkaisi harjoittelua ja kehittyisi äiti olisi tyytyväinen. Sitten hänelle suotaisiin mahdollisuus osallistua  isoihin kisoihin. Ajatuskin, että hän voittaisi Hopeamaljan, sai sydämen takomaan. Silloin äidin silmät aukeaisivat ja hänen täytyi tunnustaa, että toinenkin tytär, oli yhtä lahjakas kuin isosisko.
    Kulottunut heinä kahisi jaloissa. Tytöt tarkkasivat yhä tallia, mutta sitä vaaninut hahmo oli kadonnut. Tallipiha oli jälleen autio.
    Milla puristi kätensä ristiin.
    - Kunpa Chocolatille ei tapahtuisi mitään pahaa?
    Palatessaan tielle tytöt juttelivat minne hevonen voitaisiin siirtää? Korkeamäen ratsastuskoulu ei ollut paras mahdollinen. Se johtui serkuista,  Annelista ja Tepasta, jotka olivat kilpailuhenkisiä. Heille voisi tulla riitaa hevosista.
    Päkä haki pyöränsä.
    - On varmaan asiallista hommata ratsu muualle, hän kuiskasi.
    - Sen me teemme, tytöt lupasivat. - Mutta asiasta ei saa kertoa kenellekään.
    - Miksi ei?
    - Emme halua että hiippailija seuraa meitä toiselle tallille.
    Päkä ymmärsi asian. Eipä hänkään asiaa olisi kuuluttanut. Kyse oli kuitenkin merkittävästä hevosesta.
    He hyvästelivät Päkän kuutamoisella tiellä. Tämä lähti polkemaan kotia kohti. Ajatuksissa oli öinen kulkija tallin kulmalla. Mistä tämä tuli? Mitä se halusi?  Päkä näki omin silmin, miten kulkija kurkisteli sisälle tallin ikkunoista. Kammottavaa! Vahtasiko hän toden totta tyttöjen hevosta?  Turha poliisille oli mitään kertoa, sillä ei ollut tapahtunut rikosta  - vielä, Päkä ajatteli.
Mutta kaikki voisi olla ajan kysymystä. Päkä ajatteli tyttöjä ja heidän kilpahevostaan. Hyvän ratsun ympärillä hyöri ihailijoita.
    - Toivottavasti tytöt puhuvat äidille tästä.
    Jotain täytyi tehdä hevosen hyväksi tai ainakin tyttöjen mielenrauhan.
    Tyttöjen äiti luotti Virtaankylän talliin, jossa toimi valmentajana. Päkä antoi tuulen hyväillä poskiaan. Kuu hopeoi läheisen metsän ja toi tielle pitkiä varjoja.
    - Pääasia ettei hiippailija ilmaannu meille Linnavuoreen.
     Päkä ei kestäisi sitä. Viime aikoina heille oli tapahtunut paljon ikäviä asioita. Kafkan katoaminen oli kamalinta.
    Tie kääntyi oikealle. Eteen ilmaantui laitakaupungin valot. Päkä huokasi helpotuksesta päästyään pois syrjätieltä. Hän suunnisti kotia kohti. Kello oli paljon ja huomenna edessä ratsastustunti. Päkä ei tahtonut torkkua ratsastustunnilla. Pena oli tarkka ja vaativa opettaja.
Päkä halusi oppia yhtä hyväksi ratsastajaksi, kuin Repe. Päästyään kotipihalle hän kuuli Fidelene Josephine Flapparette Sant Cyrin iloisen haukunnan kuistilta. Kiinanpalatsikoira oli tytön silmäterä.
    - Täältä tullaan Fifi!
    Koira juoksi vastaan suu naurussa. Se vikisi innosta ja häntä heilui puolelta toiselle.
    Auki olevan kuistin oven takana näkyi isä sanomalehteä lukemassa. Isä tarkasti aina ratsastuskilpailujen tulokset. Ja varmasti isää kiinnosti myös yksi nimi. Chocolat.

 

 

______________________________________________________________________________________

 

MERJA JALO

Salaperäinen huuto

Ratsastusleiri muuttuu kummitusjahdiksi

Nummelan ponitallilaiset pääsevät pitämään syysleiriä upeassa vanhassa pappilassa, mutta kartanon maille tuntuu kätkeytyvän kauheita salaisuuksia.

Pena on majoittanut nummelalaiset setänsä maatilalle ja tarkoitus on ratsastaa kartanon loistavissa maastoissa. Pian metsästä alkaa kuitenkin kuulua verenhimoisen koiran ulvontaa, ja Hannu ja Kari törmäävät hautaan, jossa makaa luuranko. Mitä kirotussa metsässä oikein tapahtuu? Kun Iran arvokas satula vielä katoaa tallista, nuoret päättävät ottaa tapahtumista selvän.

Nummelan ponitallin matkassa on aina jännitystä, romantiikkaa ja upeita hevosia. Rakastettua sarjaa luetaan jo toisessa sukupolvessa.

 
WSOY
Julkaisu:
Elokuu 2016 (kirja)

 

______________________________________________________________________________________

 

                                            LUE  TULEVASTA KIRJASTA! 

 

                                               SALAPERÄINEN  HUUTO

 

ONNENPOTKU

Hevosen hirnahdus oli ensimmäinen, joka tuli vastaan, kun Ira Shanian Hasnawi hyppäsi ulos isänsä autosta. Hänen sydämensä takoi hurjasti sillä hän kantoi mukanaan syntymäpäivälahjaansa, upeaa arabiratsun satulaa. Tästä hän oli unelmoinut ja nyt se oli totta! Satula oli viimeinkin hänen. Kukaan Nummelan ponitallilaisista ei voinut aavistaakaan millainen lahja satula oli. Ira puristi satulaa rintaansa vasten. Mikään satula ei vetänyt vertoja tälle.
    Hän vilkutti lähtevän isänsä auton perään, ja jäi seisomaan Linnavuoren kartanon tallipihalle huojentuneena. Mikä onni häntä oli kohdannutkaan! Tallissa odotti valkoinen arabitamma Kashmir häntä. Ira omisti hevosen.
    Hän loi silmäyksen Linnavuoren kartanoon. Kartano ei ollut hyvässä kunnossa. Hän muisti kuulleensa, miten tuuli vinkui sen nurkissa syysöinä. Jossakin paukkui laudoitus ja sadesäällä katon läpi tuli vettä. Silti he olivat täällä, kun Pentti ja Jenni Nummelan omistama Nummelan ponitalli paloi. Mikä onni, ettei hevoset kuolleet, mutta likeltä se piti.
    Tallista kantautui heleä hevosen hirnahdus. Se oli Kashmirin huuto ja Iran rinnassa sydän sykähti ilosta. Valkoinen tamma oli  tuotu Suomeen Jordaniasta Iran maahanmuuton jälkeen ja hevonen oli tytön silmäterä. Kashmir oli aavikon helmi. Se oli kasvanut upealla  Wadi Rumin aavikolla. Kun Ira laittoi silmänsä kiinni, hän näki edessään aavikon rosoiset vuoret, jotka kohosivat korkealle kirkkaan sinistä taivasta vasten. Wadi Rumissa  kaikki oli niin ihanaa. Vuorten punaiset kallioseinämät nousivat korkeuksiin ja niiden varjoisat katveet toivat suojan alapuolella kulkevien arabihevosten ylle. Ja kun katsoi kauemmas näki paikoitellen nousevia hiekkaseinämiä, jotka sulautuivat autiomaahan. Silloin korvissa ei soinut kuin tuulen ääni, kun se pyöritti hiekkaa ilmassa. Sieltä autiomaan keskeltä Kashmir oli kotoisin. Nopea tamma oli yksi kauneimmista Wadi Rumin hevosista. Hevonen, aavikkotuuli, oli hänen rakkautensa.
    Yllättäen Iran valtasi ikävä. Niin kävi aina, kun hän alkoi muistella Jordaniaa, jossa setä asui ja kasvatti hevosia. Iran huone oli ollut kattotasanteella ja öisin kun aavikon yllä paistoi täysikuu hän kiipesi katsomaan hevosia, jotka seisoivat tarhassa kuun peilatessa kuvajaisia punaiseen lämpimään hiekkaan. Sametinpehmeä yö oli kuin unta. Ja niiden kuutamoöiden aikana Ira näki villeimmän mustan oriin, Mel Verazin, onnentuojan. Kaikki tiesivät, että Mel Veraz oli kilpaori.
    Tyttö katsoi satulaa. Se ei ollut uusi, mutta sitä oli pitänyt selässä Wadi Rumin kuuluisa musta ori Mel Veraz. Ja kohta satula olisi Kashmirin selässä.
    Hän kantoi satulan sisälle talliin.
    - Kyllä Essi hämmästyy nähdessään tämän.
    Iran ja Essi Virtasen välille oli muodostunut ystävyys. Essi ymmärsi häntä. Ja Ira saattoi jutella toiselle kaikesta. Joskus hän kertoisi, miten sai Kashmirin omakseen, mutta vielä ei ollut paljastusten aika.
    Essin kanssa Ira voisi rupatella kaikesta, joskus myös siitä, miten hän sai Kashmirin omakseen? Mutta vielä ei ollut paljastusten aika.
    Hevoset kolistelivat ja pitivät silmällä vinttiin johtavia portaita. Tytöt olivat heiniä pudottamassa ja Ira haistoi heinän tuoksun sieraimissaan.
    Hän pysähtyi arabitamman oven taakse ja hymyili:
    - Hei Kassu!
    Tamman pää ilmestyi ovelle. Sillä oli kaartuva kaula ja pieni pää, jossa leveä otsa. Tummissa silmissä näkyi ystävällinen katse. Hienot ohuet jouhet näyttivät meren kuohunnalta.
    - Oletpa sinä kaunis.
    Arabialainen sananlasku sanoikin että taivaallinen on tuuli, joka puhaltaa hevosen korvien välistä.
    Talliin ilmestyi muitakin.
    - Hei Ira!
    Hannu Heleniuksen kirkas ääni tavoitti tytön. Poika ilmaantui paikalle perässään Repen  Kari -veli. Pojat olivat ystävystyneet ja kulkivat kaikkialle yhdessä.
    - Moi! Ira hymyili. - Tulkaa katsomaan, mitä olen saanut!
    Pojat kohottelivat uteliaina kulmiaan.
    - Onko se satula? Kari ihmetteli.
    - On.
    - Voi miten hieno!
    Ira säteili.
    - Isä antoi sen minulle syntymäpäivälahjaksi. Ei se ole uusi, mutta tietäisittepä kenen satula se on ollut? Kyllä hämmästyisitte! Satula tulee tuomaan minulle onnea.    
    Hannu kosketti pehmeää mustaa nahkaa.
    - Vau!
    Satula oli todella komea, joten Hannun oli kutsuttava Kikka ja Repe vintiltä ihmettä katsomaan. Kyllä Jussilan poika hämmästyisi satulan nähdessään.
    - Kikka ja Repe! Tulkaa alas, niin saatte nähdä Iran uuden satulan!
    Vintiltä kuului askelten töminää ja Repe Jussilan pää ilmestyi luukulle.
    - Mitä te mesoatte siellä?
    Hannu viittoili hänelle.
    - Ira on saanut uuden satulan. Tulkaa katsomaan!
    - Mitä? Irako?
    Vintiltä laskeutui Repen perässä alas Kirsti Lahti ja hänen perässään tuli vielä Essi, joka oli heinänkorsien vallassa.
    - Näyttäkää minulle ja, Essi kimitti.
      Meteli toi kaikki tallissa pyörivät tytöt paikalle. Kauppaneuvos Kiisken Päivi - tytär nyrpisti nenäänsä. Hänen vihreissä silmissään vilahti kateus.
    - Satula ei ole uusi, hän huomautti kärkevästi.
    - Ei niin, Kati Rinne huudahti.
    - Mutta hieno se silti on, Hannu sanoi.- Ja maksaa uutena paljon.
    - Repelläkään ei ole näin kaunista, joku sanoi.
    Siru Kantola työntyi lähemmäksi. Häneltä pääsi huokaisu.    
    - Ai juku! Tuollaisesta ei voi kuin uneksia!
    - Kyllä sinun nyt kelpaa ratsastaa! Kirsti Lahti sanoi.    
    - Satula ei ole uusi, mutta se on  hienoa  nahkaa ja hyvää käsityötä. Isä voitti sen korttipelissä. Satula on Jordanian nopeimman oriin Mel Verazin satula. Jos tietäisitte, miten upea ori  on, niin pyörtyisitte kuin ankat, Ira hehkutti. - Aion kokeilla sitä heti Kashmirille.
    Kati Rinne ja Siru Kantola nyrpistivät nenäänsä. Heidänkin teki mieli uutta satulaa.
    - Miksei meille koskaan tapahdu mitään jännittävää? Kati märisi harmistuneena. - Minulla ei ole edes tätiä, joka lahjoittaisi riimun.
    Tytöt tirskuivat.
    - Eipä ole muillakaan.
    Kikka aukaisi Kashmirin karsinan oven ja katsoi hevosta.
    -  Kokeillaan sitä satulaa heti, hän ehdotti.
    Muut tulivat katsomaan, kun Ira meni satuloimaan tammaa. Mel Verazin satula istui
Kashmirille paremmin kuin Ira oli uskonut.
    - Voi jee!
    - Miten elegantti! Kuin suoraan satukirjasta.
    Ihastelevat tytöt tuijottivat haltioissaan tammaa, jota Ira esitteli vielä silloinkin, kun Pena saapui paikalle.
    - Täällä te olette sopivasti kuulemassa uutisia, hän sanoi ja näytti kerrankin tyytyväiseltä. - Meidät kutsuttiin Anttolan Hoviin viettämään syysleiriä. Mitä siihen sanotte? Onko lähtijöitä, vai menenkö yksin?
    Hetkessä jokainen unohti Iran uuden satulan.
    - Anttolan Hoviin?
    - Eikö se ole teidän setänne tila? Repe tiesi.
    - Onpa hyvinkin.
    Penan ja Jennin setä, majuri Thomas Nummela, oli  kutsunut heidät viikoksi luokseen. Se merkitsi Jennille ja Penalle paljon,  sillä heillä ei ollut enää elossa olevia vanhempia. Isä ja äiti olivat kuolleet haaksirikossa kauan sitten.
    - Sedällä on hieno ratsutila. Vanha pappila, Pena kertoi.  - Maatila ulottuu  Rauthovin kartanolinnaan saakka.  Ja mitkä ratsastusmaastot. Kumpuilevia ja reheviä maisemia kaikkialla ja ympärillä laajoja laitumia, jotka viettävät läheiseen järveen.
    Penan ei tarvinnut kertoa enempää, sillä hetkessä talli täyttyi innokkaista huudoista.
    - Koska me lähdetään?
    - Tietysti me tullaan. Saanko minä hoitaa Maxia?
     Pena nosti kätensä ylös.
    - Hiljaa kaikki! hän käski. - Eihän tässä kuule omia ajatuksiaan kun mekastatte.
Lähtö tapahtuu ylihuomenna. Mukaan lähtijät ilmoittautuvat minulle mahdollisimman pian.
    - Tottakai me lähdetään! Eikö lähdetä Kikka?
    Kikan paras ystävätär Marjatta Aaltonen sanoi. Sääennustus on luvannut ilmojen lämpenemistä. Tiedä vaikka saataisiin intiaanikesä!    
    - Ilman muuta.
    Kikka kääntyi hakemaan kassiaan. Hänen täytyi lähteä heti paikalla kotiin kysymään, voisiko hän lähteä mukaan matkalle? Vanhempien oli pakko suostua. Muuten Kikka kuolisi.
    - Kai sinäkin lähdet leirille? Kikka kysyi Repeltä.
    - Lähden, vaikka joudun jättämään Kafkan kotiin lepäämään.
    Pena laski kätensä Repen olkapäälle.
    - Saat ratsastaa Mia Caralla.
   

 

 

 

KIKKA VALMISTAUTUU

 

 

Lahden poliisikoira Rita heittäytyi matolle ja haukotteli. Koiran tarkkaavaiset silmät seurasivat Kikan jokaista liikettä. Kikka oli saapunut paikalle kuullakseen vanhempiensa kiihkeän keskustelun. Äiti oli tuohtunut. Oliko se ihme, kun ryövärit tunkeutuivat sairaalaan ja kahmivat sieltä tavaraa kuin sekatavarakaupasta. Vorojen matkaan lähti apteekin huumeet ja opetusluokan luuranko. Luuranko? Kuka ihmettä sellaista tarvitsi, Kikka ajatteli.
    Poliisina toimiva isä katsoi vaimoaan. Hänellä oli varkaasta omat mielipiteensä.
     - Minusta tuntuu Mervi, että kyse on Ilari Heinäkarista.
    - Mistä niin päättelet?
    - Vankilasta vapautui viime syksynä sakkia ja yksi heistä oli tämä Heinäkari.
    Miehestä ei ollut kuin harmia. Vaikutti siltä, ettei vankila opettanut miehelle yhtään mitään.

    - Ymmärränhän minä, että joku haluaa kähmiä sairaalan huumeet. Mutta miksi ihmeessä hän otti mukaansa myös luurangon?
    - Meistäkin se on outoa, Mikko sanoi. - Voisin vaikka vannoa, että jotain sillä on mielessä.
    Niin, jos vain tietäisi mitä? Isän katse pysähtyi tyttäreen, joka oli heittäytynyt Romeo- kissan vierelle sohvalle.
    - Oletpa sinä vaitonainen. Et kai ole pudonnut satulasta? isä kysyi.
    Tyttö nosti katseensa. Vatsanpohja oli täynnä perhosia.
    - En ole pudonnut, Kikka aloitti.
    Kamala, miten häntä jännitti. Vanhemmat tuijottivat häntä.
    - Mikä sitten on hätänä?
    - No kun kaikki lähtevät lauantaina ratsastusleirille Anttolan Hoviin, Penan ja Jennin sedän luokse. Se oli oikein virallinen kutsu! Joten minunkin on pakko päästä sinne, kun kaikki muutkin lähtevät.
    Äiti huokasi.
    - Eikö ratsastus Nummelan tallilla riitä kun piti lähteä leirille?
    - Missä sellainen leiri pidetään? isä halusi tietää.
    - Anttolan Hovissa.
    Äiti näytti kiinnostuneelta.
    - Eikö Anttolan Hovi ole vanha pappila?
    - On se.

    - Jossakin Rauthovin lähellä.
    Kikka kohotti kulmakarvojaan. Äiti tiesi uskomattoman paljon paikasta.
    - Minä en kestä, jos en saa lähteä sinne. Kaikki muutkin lähtevät.
    Äiti ei syttynyt. Kikka tunsi katseen, jossa äiti mietti kustannuksia.
    - Juurihan reissasit Jussilan pojan  kanssa pitkin Eurooppaa. Eikö se riitä?
    - Ei missään nimessä! Kikka kiljaisi. - Olin Euroopassa vain Repen mukana tukemassa häntä. Niin ja auttamassa. Kyllä sinä isä tiedät, miten harmillista  on, kun hevonen varastetaan ja viedään maailman ääriin. Repe on huolesta sekaisin ja niin olisin minäkin.    
    - Tapaus on äärimmäisen vaikea, isä myönsi.
    - Niin on, kun Suomessa kukaan ei saa kuriin Italian suurlähetystöä.
    - Kyllä täällä on toimittu, vaikka aika vähäistä se on. Italian suurlähetystö sai nootin Luigi Provenzanon käytöksestä ja hänet lähetettiin kotiin.
    - Eikö mies toimi enää suurlähetystössä?
    - Ei.
    - Se on sille ihan oikein. Mokoma italialainen rosvo!
    Kaikki tiesivät mitä sukuperää Luigi oli? Hän kuului Italian tunnettuun mafiaperheeseen, jossa kaikki keinot luvallisia, myös toisten hevosten varastaminen. Mutta miksi ihmeessä Luigi vei juuri Kafkan? Sitä Kikka ei tiennyt.
    - Keskustelu etenee nyt väärään suuntaan, isä sanoi. - Sinunhan piti mennä pakkaamaan tavaroitasi sille hevosleirille.
    - Voi isä! Pääsenkö sittenkin leirille? Kiitos kamalasti.
    Kikka hyppäsi roikkumaan isänsä kaulaan.
    - Soitan heti Titalle ilouutisen! Kikka sanoi.

    Ja sitten hänen täytyi soittaa Repelle. Äkkiä Kikalla oli kädet täynnä työtä. Mitä pitikään ottaa matkalle mukaan? Kypärä, raippa, ratsastushansikkaat, ja varasukat. Niitä ei saanut mistään hinnasta unohtaa. Kaikesta tulisi huippujännittävää. Hän riensi huoneeseensa ja  kaivoi puhelimen taskustaan. Kesti hetken, ennen kuin Aaltosilla vastattiin ja Titta tuli puhelimeen.
    - Isä antoi luvan! Kikka huusi ensisanoikseen luuriin.
    Titta päästi riemunkiljaisun.
    - Ihanaa!
    - Palan halusta päästä ratsastamaan upeissa maisemissa.
    - Tämä on onnenpotkaus!
    - Älä muuta sano.
    - Ja nyt Ira pääsee kokeilemaan uutta satulaansa.
    - Eikö satula ollut hieno? Minäkin haluaisin sellaisen.
    - Se oli klassisen kaunis ja huolella tehty. Ira saisi kertoa meille lisää Mel Verazista.
    - Se on kuulemma oikea siitosori, Titta tiesi kertoa. - Vaikka arabit arvostavat enemmän tammoja.
    - Jaa miksi?
    - Varsottamisen tähden.
    - Niin niin...
    - Ira on kuitenkin onnellinen saatuaan oriin satulan Jordaniassa. Meidän täytyy joskus pyytää, että hän kertoisi meille Kashmirin taustasta. Millainen suku sillä oikein on?
    - Näin tehdään. Nyt soitan Repelle. Pena lupasi hänelle Mia Caran kun Kafka jää kotiin huilaamaan.                            Kikka katosi paikalta. Hän oli intoa täynnä.                  

  

 

 

______________________________________________________________________________________

 

 

 

Tulta kavioissa

Liekehtivän jännittävä hevosseikkailu Italiassa!

Repe on vihdoin saanut kaapatun Kafka-hevosensa takaisin. Paluuliput Suomeen ovat jo takataskussa, kun riemukas yhdessäolo muuttuu painajaiseksi.

Kikka ja Repe ovat Italiassa hakemassa Kafkaa kotiin. Ratsastaessaan Kafkalla Kikka joutuu yllätyshyökkäyksen kohteeksi, ja hänestä tulee Fenixin linnan vanki. Tilanne näyttää pahalta. Pelastaessaan Kikkaa ja hevostaan Repe joutuu lyöttäytymään yhteen yllättävän ihmisen kanssa. Samalla perheen salaisuudet alkavat paljastua. Kun linna palaa, liekit lyövät korkealle.

Nummelan ponitallin matkassa on aina jännitystä, romantiikkaa ja upeita hevosia. Rakastettua sarjaa luetaan jo toisessa sukupolvessa.

 

____________________________________________________________________________________

                                       Lue tulevasta kirjasta!

 

                         TULTA KAVIOISSA

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

ILOUUTISIA


Aurinko paistoi sisään Cavalli di Antinean ikkunoista ja leikki huoneen seinillä. Avonaisesta ikkunasta sisälle tuleva tuuli kantoi sieraimiin kukkien tuoksua. Taivas levittäytyi huikaisevan sinisenä laaksojen ylle. Tuntui siltä, kuin pelottavia vastoinkäymisiä ei olisi ollutkaan. Mutta Kirsti Lahti tiesi hermoja repivästä taistelusta. Repe Jussilan kauan kadoksissa ollut Kafka oli viimeinkin saatu takaisin, josta poika tietysti oli täpinöissään.
    - Odotukseen menee korkeintaan viikko. Sitten saamme koneen hevosta hakemaan,  Repen Karl -isä sanoi tyytyväisenä.

    Hän oli selvittänyt Kafkan maasta vientiä koko viikon. Pian kaikki olisi selvää ja poika saisi ratsunsa Nummelan ponitallille. Elämä palaisi normaaliksi ja se oli Karlille suuri helpotus.
    Pentti ja Jenni Nummela, Nummelan ponitallin omistajat, tulisivat  Helsinki-Vantaalle Kafkaa hakemaan. Nummelan ponitallilla hevosta oli kaivattu siitä asti, kun eräänä arvoituksellisena yönä italialainen diplomaatti, Luigi Provenzano, sen varasti. Koska Luigi oli  diplomaatti, kukaan ei voinut tehdä asialle mitään. Mies oli lain ulottumissa ja vapaa lähtemään Suomesta.
    Repe oli joutunut katsomaan sivusta Kafkan maasta vientiä. Ensin Slovenian Lohikäärmelinnaan, sieltä Italian Salernon salaisuuksien tornille. Sinnikäs Repe meni  perässä, eikä päästänyt irti hevosesta. Hän halusi Kafkan takaisin. Hinnalla millä hyvänsä.
    - Mutta hevonen löytyi jälleen Sveitsin Rheinfallista.
    Kohtalokas sattuma, sillä Sveitsiin lähteneet Kikka ja Repe näkivät Kronenhofin mahtavan linnan uumenissa  hirvittäviä hevoskohtaloita. Kaikki Romanian teurastamoon matkalla olevia hevosia. Matkaavien hevosten joukossa oli Kafka. Tekijänä toimi Dario Russo, lempinimeltään Saalistaja. Hänkin oli mafioso ja Stefanon vihamies. Dario himoitsi Palio di Siennan voittoa enemmän kuin mitään muuta. Tietäessään, että Stefanon tallissa oleskeli nopea musta hevonen hän ryösti sen. Siksi miehestä käytettiin nimeä Saalistaja.
    Karl vilkaisi salaa poikaansa. Hevosjahti oli kuljettanut nuoret useisiin vaaratilanteisiin ja taisteluun pahamaineisia mafiosoja vastaan, eikä poika hellittänyt. Hän ei pelännyt. Poika taistelisi hevosestaan viimeiseen asti.
    Juuri siksi Karl olisi halunnut salata asian. Repen kävisi vielä hullusti juostessaan ratsun perässä pitkin Eurooppaa. Olisi parempi unohtaa Kafka ja hankkia tilalle uusi hevonen. Mutta Karl aliarvioi Repen. Poika ei jättäisi Kafkaa, vaan taistelisi hevosesta viimeiseen asti.
    Kun äiti, Maria Carena Antinea, kertoi löytäneensä Kafkan Italiasta, Royal Alcázarin linnasta, poikaa ei pidättänyt mikään. Nerokas poika juonitteli, että halusi osallistua
hyväntekeväisyys-ratsastukseen.

    - Olin tyhmä kun uskoin sen.
    Todellisuudessa Repen  mieli paloi hevosen perään. Karlin olisi pitänyt ymmärtää tämä.
Hevonen merkitsi Repelle koko elämää.
    Isoisä hymyili leveästi.
    - Olen niin ylpeä Repestä! Kafka on viimeinkin Antineassa. Se on jotain.
    Ernesto istui omalla paikallaan pöydän päässä. Hänen eteensä oli katettu talon hienoimmat posliinikupit. Kaikki odottivat Maria Carena leipomaa marsipaanikakkua.
    - Sieltä kakku viimeinkin tulee, Anna Michele, Maria Carenan kaksoissisko sanoi.
    Kakku nostettiin pöytään kaikkien saataville.
    - Tein tämän Repen kunniaksi. Hän teki suuren vaikutuksen voittaessaan Italian suurimman ratsastuskisan, Palio di Siennan.
    Voittolippu seisoi huoneen nurkassa muistuttamassa heitä saavutetusta voitosta.
    Anna Michele tirskahti.
    - Olet tullut sukuun Repe... Sinulla on hevosmieslahjoja.
    Kuuluisa Palio di Sienna kisa ratsastettiin kaksi kertaa vuodessa ja silloin Siennan kaupunkiin saapui tuhansia ihmisiä kannustamaan suosikeitaan. Rata kiersi aukion kolmasti. Siinä oli vaarallisia mutkia, joiden läpi tuulispäänä kulkevat hevoset kulkivat. Kaikki oli hurjaa menoa kun huippuunsa viritetyt hevoset kiersivät rataa tuulispäinä. Ratsujen harjat ja hännät liehuivat tuulessa ja jymisevät kaviot kiidättivät ratsastajia pitkin katua yleisömeren kannustaessa heitä voittohuumassa.

    - Repe oli pitelemätön. Kuka olisi uskonut häntä voittajaksi?  isä sanoi.
    - Rukoilin koko ajan, ettei tapahtuisi mitään pahaa, Kikka Lahti huudahti.
    Häntä oli pelottanut ratsastus, missä hevoset kaatuilivat ja ratsastajat putosivat selästä.
    Poika loi tyttöön kiitollisen katseen.
    - Ilman rukouksiasi en olisi onnistunutkaan päihittämään muita.
    He tiesivät olevansa onnekkaita.
    Repe joutui osallistumaan kyseiseen kisaan Royal Alcázarin valtiaan, mafioso Stefano Provenzanon käskystä. Mafiapäällikkö oli oikea mahtimies ja häntä pelättiin. Hevonen oli siepattu Linnavuoresta, jotta se juoksisi Palio di Siennan kisassa ja voittaisi ensimmäisen voiton Provenzanolle. Jos voitto tulisi, Stefano luovuttaisi Kafkan Repelle takaisin.
    - Royal Alcazarissa ei ole ollut voittohevosta, Anna Michele sanoi. - Se on harmittanut Stefanoa. Olen varma, että juuri siksi he ottivat hevosen, saadakseen kaipaamansa voiton.
    - Ja kuka olisikaan paras ratsastaja? Ernesto kysyi. - Repe!
    - Stefano tietää, että voitto olisi kuulunut Antineaan, Karl ilmoitti niin paatoksellisesti, että Maria Carena naurahti.
    - Usko minua. Kyllä Stefano sen tietää.
    Ernesto myhäili.
    - Hän laittoi Repen ratsastamaan vain yhdestä syystä. Repe on parempi ratsastaja kuin Stefanon Luigi -poika. Lisäksi Kafka antaa  Repelle kaiken. Se  kertoo siitä, että poika ja hevonen ovat yhtä.
    Repen tönäisi vieressään istuvaa Kikkaa kyynärpäällä.
    - Kuulitko Kikka? Punastun kohta kehuista.
    Tyttö kikatti.
    - Sinäkö punastut? Sinä?
    Repe katsoi tyttöä hellästi ja kaivoi sitten taskustaan jotain. Hän oli miettinyt Kikalle annettavaa lahjaa  ja löytänyt jotain mukavaa.
    - Minulla on sinulle jotain. Kas tässä.
    - Mikä se on? Kikka  huudahti innostuneella äänellä.
    Aikuiset katsoivat poikaa uteliaana.
    Repe näytti korua.
    - Löysin tämän laatikosta.
    Hän nosti korun kaikkien nähtäväksi.
    - Kultainen leijona! Sillä on päässään kruunu, missä lukee Antinea. Annatko sen minulle? tyttö kysyi hämmästyneenä.
    - Ansaitset ketjun, kun olet pysytellyt rinnallani uskollisesti.
    - Voi kiitos. Se on ihana.
    Repe kiinnitti ketjun Kikan kaulaan ja muutkin alkoivat ihailla korua.
    - On se nätti, isä sanoi.
    - Suvun peruja, äiti muistutti.
    Repen silmät hymyilivät.
     - Kikka saa muiston Antineasta.
    Maria Carena taputti käsiään.
    - Hyvä hyvä...
    - Ja kun saamme Kafkan kotiin, juhlimme lisää.
    Repe vilkaisi isää ja tiedusteli, oliko Kafkan valmistelut edenneet?
    Karl nyökkäsi.
    - Kafkan vienti maasta vie oman aikansa. Olen sopinut lennosta Janez Novekin kanssa. Muistatteko hänet? Janez on slovekialainen lentäjä. Oikea ammattimies.
    Kikka nyökkäsi.
    Kyllä hän muisti Predjamski Gradille, Lohikäärmelinnalle tehdyn matkan. Kikka ja Repe olivat asuneet Janezin kotona, oikealla hevostilalla. Heillä olikin hyviä ratsuja ja yksi tyttäristä, Polona, osallistui syksyllä  Korkeamäen kisoihin.
    - Lento lähtee viikon päästä maanantaina. Sitä ennen pitää hoitaa kuntoon erilaisia papereita. Terveystodistus ja tunnistusasiakirja ja ties mitä. Aion ensi tilassa lähteä sopimaan asiasta rajaeläinlääkärin kanssa. Kafka viedään tällä kertaa Suomeen lopullisesti.
    Repe taputti esitykselle.
    - Isä! Kuulostaa tosi hyvältä.
    Karl iski pojalle silmää.
    - Koska olemme täällä  viikon, niin ajattelin, että voisit osallistua Kikka kanssa niihin hyväntekeväisyyskisoihin, joka pidetään lastensairaalan hyväksi. Palkintona on 20.000 euroa.
    Erneston suu aukeni hämmästyksestä. Repe oli esittänyt tulolleen kisan, mutta todellisuudessa mieli paloi Kafkan etsinnälle.
    Repe yritti vaientaa isän.
    - Isä, mietitään vielä...
    Karl taputti poikaansa olalle.
    - Otetaan Kafkalta kengät pois, niin musta kulkee vielä nopeammin. Kikka tulee antamaan sinulle hyvän vastuksen Fronteirolla, vai mitä?
    Kikka sai kakkua väärään kurkkuunsa ja alkoi yskiä.
    - Fronteirolla?
    Saisiko Kikka ratsastaa Maria Carenan ratsulla? Oikealla kilpahevosella?
    Repe alkoi hakata tyttöä kädellä selkään.
    - Kuulitko Kikka?
    - Tottakai meidän nuoret kisaavat, eikö niin Ernesto?
    Kikka punastui. Hän katsoi vieressä istuvaa poikaa ja olisi voinut vannoa, että Repen silmissä oli hilpeyttä?
    - Olisi se todella hienoa! Ernesto huudahti.
    - Kai meidän sitten täytyy, tyttö sanoi. - Vaikka kukaan ei pärjää Kafkalle.
    Repe nauroi.
    - Mistä tiedät? Voithan rökittää minut kunnolla. Jos on taitoa.
    Marsipaanikakku hävisi parempiin suihin ja Ernesto näytti tyytyväiseltä. Hän vilkaisi toiveikkaana Repeä.
    - Lähtisitkö seurakseni pelaamaan golfia? Se on hieno harrastus. Pitää hermot kunnossa.
    Antinean takapihalla oli golfrata.
    Kikka virnisti.
    - Hyviä hermoja Repe tarvitseekin. Aion voittaa lähdön.
    - Sinä? poika kiljaisi. - Älä unta näe.
    Ernesto purskahti nauramaan ja kohotti maljan.
    - Antinean kaksoisvoitolle! hän sanoi.
    Sitten hän kumosi lasin tyhjäksi.

        

 

 

 

ANNA MINULLE E


Vuorilta puhaltava tuuli sai Repen hymyilemään. Kunpa pikkuveli Karikin olisi ollut täällä heidän seurassaan, mutta isä jätti hänet Kikan serkun, Hannu Heleniuksen, luokse odottamaan perheen kotiin paluuta. Kari ja Hannu olivat ystävystyneet, puuhastelivat Nummelan ponitallilla ja harrastivat pelejä. Aika ei tullut pitkäksi.
    - Ja pian me saavumme kotiin. Kyllä Kari ällistyy kun näkee hevosen.
    Poika asteli laitumen portille ja nojautui aitaan. Hänen oli jälleen nähtävä kauan kadoksissa ollut ratsunsa.
    - Siellä se on.
    Silkinmusta hevonen laidunsi puiden alla. Aurinko sai hevosen pyöreät kyljet kiiltämään.
    - Vielä viikko ja sitten lennämme kotiin.
    Poika odotti malttamattomana sitä. Lento olisi varmasti kallis ja toisaalta huoletti, miten ratsu käyttäytyi koneessa. Pillastuisiko se?  Hän oli kuullut hurjia tarinoita hevosista, jotka saivat kauhukohtauksia ja hyppivät aitojen yli täydessä paniikissa. Niin ei saisi käydä heille.
    - Onneksi Kafka on järkevä hevonen. Se osaa käyttäytyä.
    Pyökkien oksilla visertävät koskikarat tekivät syöksyjä virtaavaan jokeen. Kafka nosti päätään ruohikosta ja katsoi uteliaana portilla seisovaa poikaa ja lähti tulemaan kohti.
    Repe kuuli hörähdyksen.
    - Ystävä...
    Siinä se tuli. Kauan kaivattu ratsu. Pojan käsi tavoitti mustan harjan.
    Hevonen töykkäsi pehmeällä turvallaan ja alkoi sitten uutterasti hangata silmäkulmaansa pojan kylkeä vasten. Repe oli kaatua.
    - Hei varo vähän.
    Iso musta puhalsi sieraimistaan. Ruskeissa silmissä oli lämmin katse.
    - Mennäänkö sisälle? Tänään verrytellään Fronte
iron kanssa hyväntekeväisyyskisoja varten. Mitä siitä sanot? Pidätkö ajatuksesta? Sinulle kisa on helppo juttu! Tällä kertaa Kikka kisaa meitä vastaan. Hän varmasti pahoittaa mielensä, ellemme anna hänen voittaa kisaa.
    Repe nauroi porttia aukaistessaan ja vilkaisi hevosta kysyvästi.
    - Olisiko se sinusta paha asia kaveri?
    Musta heilautti häntäänsä ja ravisutti harjaansa. Se lähti astelemaan pojan rinnalla kohti tallia.
    Talli vaikutti tyhjältä, joten Kafka saisi seistä käytävällä odottamassa, kun hän noutaisi harjapussin. Varmasti Kikka saapuisi kohta intoa puhkuen.
    Poika lähti kohti valjashuoneen avointa ovea ja säpsähti huomatessaan, miten
tallin perällä näkyi valoa. Valo tuli tallihuoneesta. Repe oli oleskellut huoneessa asuessaan Antineassa. Äitikin käytti huonetta silloin, kun valvoi hevosten varomisia, mutta nyt huoneesta kantautui kiihkeää puhetta. Riideltiinkö siellä?
    Repe meni katsomaan. Hän  jäi portaikon syvennykseen ja tunsi jännittyvänsä.
    - Isä ja äiti! Selvittivätkö he välejään?
    Äidin ääni oli tuskainen.
    - Karl, asia ei ole niin! Etkö ymmärrä minua? Jätin tiedät pakosta. Tein sen rakkaudesta.
    Isä seisoi vakavana ikkunan luona, eikä hänen kasvoiltaan voinut lukea mitään.
    - En usko sanaakaan!
    Karlin ääni oli vihainen. Eihän Maria Carena tiennyt puoliksikaan, mitä jätti jälkeensä, kun lähti. Karl oli saanut kuunnella lasten surkeaa  itkua. Hän oli pitänyt poikia sylissään ja lohduttanut lapsia.
    - Pyydän anteeksiantoa teiltä.

    Karl kääntyi ympäri.  Hartiat olivat kumarassa. Vatsaa kiersi. Yleensä kuuli tarinoita hulttio-isistä, jotka eivät halunneet olla tekemisissä lastensa kanssa. Mutta nyt oli kyse rouvasta, joka päätti lähteä liitosta selittämättä. Sitä hän ei ymmärtänyt. Se oli liian järkyttävää.
    Hän näki puiden välistä päärakennukselle ja muisti Erneston pyynnön, että Karl sopisi asiat kärsineen vaimonsa kanssa. Mutta pystyisikö Karl sellaiseen? Miten mies voi sivuttaa kärsimysten vuodet ja niiden tuomat epätoivon hetket?
    Takaa kuului Maria Carenan kuiskaus:
    - Antaisin mitä tahansa, jos Repe rakastaisi minua...
    Karl ei voinut mitään kiukulle, joka nousi hänessä.
    - Pojan rakkauden sinä menetit ihan itse. Kuvittelitko, että Repelle riittäisi isot matkalaukut, internet - ja kännykkäliittymät, kun häivyit kotoa? Korvaisivatko ne lähteneen äidin rakkauden? Olet järkyttänyt poikaa ihan tarpeeksi näiden vuosien aikana. Siitä pitää tulla loppu! En halua, että lapset kokevat enää ikinä ahdistavaa ja käsittämätöntä tilannetta. En usko välillenne tulevan sopua.
    Maria Carena nyyhkäisi:

    - Sinun on helppo arvostella toisen ratkaisuja.
    Karlin harmaissa silmissä oli moittiva sävy.
    - MINUNKO?  Etkö muista, miten onnellisia olimme? Meillä ei ollut isompia ongelmia, mitä nyt joskus pojan hevosharrastuksen takia, mutta niistä selvittiin puhumalla. Tuskasta selviäminen vaatii  paljon aikaa, kun Repen sydämessä on niin  syvä vuotava haava, jonka aiheutti ihminen, jota rakastimme hyvin paljon.  
    - Suojelin teitä. Ja nyt Repe ei välitä minusta!
    - Suojelit keneltä? Lähdit jälkiä jättämättä. Raastoit pojan sydämen auki. Tiesitkö, miten traumaattinen kokemus se oli hänelle? Repe joutui yksinään käsittelemään hylkäämistä, missä hänet jätetään kokonaan.  Se on elämän suurimpia ja vaikeimpia kokemuksia. Asioiden käsitteleminen ei onnistu välttämättä aikuisiltakaan.
    Miten totta kaikki oli. Jos Maria Carena voisi, hän tekisi kaiken  toisin. Mutta hän oli kuolemanpelossa.
    - Pelkäsin, että ne tekevät teille pahaa, hän kuiskasi.
    - Tekevät. Ketkä tekevät?
    - Mafiosot! Ne uhkailivat minua ja äiti...
    Naisen sanat särkyivät lohduttomaan nyyhkytykseen.
    - Tappoivat äidin varoitukseksi minulle... Pelkäsin, että ne tulevat tappamaan teidätkin. Siksi minun piti lähteä. Suojellakseni rakkaitani...Voi Karl rakas...
    Maria Carena heittäytyi miehen  kaulaan. Hänen äänensä oli epätoivoinen:
    - Kulta...anna minulle elämä takaisin! Älä jätä minua! Rakastan vain sinua.
    Repe putosi rappusilta järkyttyneenä.
    Hänen sydämensä hakkasi.

 

________________________________________________________________________________________

                                   VARKAIDEN KUNINGAS

                                      ----------------------------------------

KAFKA

 

Kaikki oli kuin satua. Repe Jussilan vuosien odotus oli viimein päättynyt ja hän oli saanut takaisin hevosensa Kafkan. Hän oli yhä Italiassa Kirsti Lahden kanssa, sillä hevosen tuominen kotiin vei aikaa. Piti täyttää papereita, katsoa, että rokotukset olivat voimassa ja miettiä kuljetetaanko Kafka autolla mannerta myöden koti- Suomeen? Matkasta tulisi pitkä ja rasittava. Mutta pääasia, että hevonen saataisiin vihdoin ja viimein Nummelaan.
    Kun ajatteli kaikkea sitä, mitä he olivat matkalla kokeneet, ei millään tahtonut uskoa, että viimeinkin hevonen oli löydetty.
    - Hevosta haettiin Slovenian tippukiviluolilta, Italian Salernon rannoilta ja lopulta Sveitsistä. Ja nyt viimein olemme kotinurkilta Cavalli di Antineassa.
    Seikkailut olivat päivä päivältä muuttuneet  arvaamattomiksi. Kuka olisi uskonut, että kaksi mafiosoklaania taisteli hänen hevosestaan. Hevosvarkaat tekivät kaikkensa tavoitteidensa eteen.
    - Mutta minä en luovuta.
     Hän ja Kafka olivat yhtä.
    Nummelan ponitallilla oli ehditty luopua toivosta, että Repen GP-ratsu joskus saapuisi takaisin. Tallin omistaja, Pentti Nummela, ja hänen Jenni-siskonsa, olivat varovasti ilmaisseet kantansa, että Repen ehkä täytyisi ostaa itselleen uusi hevonen ja unohtaa Kafka.
    Miten hän voisi unohtaa hevosta? Kafka oli hänen ystävänsä. Ajatus sellaisesta oli mahdoton. Yksikään toinen hevonen ei ollut hänen mustan juoksijansa veroinen.
    - Kafka hakkaa nopeudessa jokaisen.
    Se oli järkevä ratsu, joka oppi kaiken ja yritti aina parhaansa.
    Repe nojasi hevosaitauksen porttiin ja hymyili nähdessään Kafkan piehtaroimassa. Ratsu  nautti olostaan.
    - Nyt se on onnellinen, Kikka sanoi.
    Etsintä oli päättynyt.
    Repe kietoi rakastuneesti kätensä Kikan ympärille.
    - Niin minustakin.

    Tyttö hymyili.
    - Ihanaa, että tuli onnellinen loppu. Pelkäsin kuollakseni, että menetät sen vuorilla.
    Hetken ajan Repekin  kuviteli kaiken loppuvan Dario Russon järjestämään tuhon päivään. Hänen oli pakko kiittää äitiä hyvästä toiminnasta. Maria Carena oli heittäytynyt puolustamaan poikansa hevosta ja toiminta johti Kafkan pelastamiseen.
    - Äiti teki rohkean ratkaisun, kun lähti hakemaan vasta-ainetta kaupungista.
    - Olen samaa mieltä. Tiesitkö, että äitisi pelasti samalla Provenzanojen ratsut? Ne kolme tammaa, jotka laidunsivat siellä Kafkan kanssa.
    - Rokottiko hän nekin?
    Kikka nyökkäsi.
    - Hän ei jättänyt hevosparkoja Saalistajan uhriksi. Mutta sitten Darion joukot tulivat, eikä hän ehtinyt saada rokotetta Kafkaan.
    - Se mahtoi olla paha tilanne.
    - Kafka ei antanut kiinni. Äidillesi ei jäänyt muuta keinoa kuin laskea Kafka karkuun.
    - Siinä äiti teki oikein. Ajattele Kikka, jos Dario olisi onnistunut aikeessaan ja antanut Kafkalle virusta täynnä olevan piikin. Hevonen olisi kuollut, tai ainakin ikuisesti tartuntaa levittävä Näivetys-tauti hevonen.
    - Ihan kamalaa!
    Pelottavan julma Dario, asui vuoren rinteellä. Paikkaa kutsuttiin nimellä Ardente Flamenca, mikä tarkoitti Tulista Flamencaa. Häikäilemätön mies oli saanut lempinimekseen Saalistaja, koska hän erikoistui viemään kyvykkäitä kilpahevosia Romaniaan Agria-Investin teurastamolle. Siten hän mahdollisti omien ratsujensa kisavoitot  Palio di Siennan hevoskisassa.
    - Mutta katso Kafkaa. Siinä se on terveenä. Päihitimme Darion joukot vuorilla sinun ansiostasi Kikka.
    Tyttö punastui mielihyvästä.
    - Vielä mitä...

    - Tuo on turhaa vaatimattomuutta. Olet sankaritar ja ansaitset palkinnon.
    - Millaisen palkinnon?
    - Tällaisen.
    Repe kumartui suutelemaan ja Kikka vastasi suudelmaan halukkaasti. Vuorilta tuleva tuuli  tanssitti säteitään hiekalla ja Repe havahtui vasta, kun joku töykkäsi häntä päällään.
    - Mitä ihmettä! Kafka! poika torui nauraen.
    - Se on mustasukkainen sinusta.
    Ruuna työnsi päänsä heidän väliinsä ja puhalsi lempeästi sieraimistaan.
    Repe pörrötti Kafkan harjaa.
    - Olet ihan mahdoton.
    Hänen sydämensä paisui onnesta, olla jälleen hevosen omistaja.
    - Hei, puhelimeni soi.
    Kikka tarttui kännykkäänsä.
    - Titta! Oletko se sinä?
    Marjatta Aaltonen, Kikan paras tyttöystävä oli  huolissaan Repen kadonneesta hevosesta.
    - Miten teillä siellä menee? Titta kysyi. - Onko Kafkaa nähty?
    Kikka nauroi.
    - Olemme löytäneet hevosen!
    - Älä viitsi pilailla.
    - Totta joka sana.
    Sitten hän kertoi Titalle, mitä Italiassa oli tapahtunut.
    Titta tuntui huolestuvan.
    - Minua pelottaa teidän seikkailunne.

    - Ei meille mitään tapahdu. Tulemme kohta kotiin.
    Linja särisi.
    - Toivottavasti tulette. Kaikki odottavat teitä. Mutta minulla on outoja aavistuksia. Olkaa nyt varuillanne siellä.
    - Turhaan huolestut Titta. Ei meidän päälle kukaan enää käy. Päihitimme rosvojoukon.
    Vastaus ei vienyt pois Titan pelkoa.
    - Älä ole varma. Mafiosot voivat tehdä mitä tahansa, jopa tappaa. Olen lukenut lehdistä, mitä ne touhuavat. Se on maailman voimakkain rikollisorganisaatio. Italiassa toimii Sacra Corona, Unita ja Camorra. Koronkiskontaa, uhkapeliä, huumekauppaa ja prostituutiota. Ajatteles. Ne uskaltavat kavaltaa rahaa jopa valtiolta.
    Titta tiesi kamalasti asioita.
    - Me tunnemme toistaiseksi vain Provenzanot ja Russot.
    - Teidän pitää heti kotiin sieltä.
    - Paperiselvitykset vievät aikaa, Kikka sanoi. - Mutta kyllä kaikki hyvin menee. Sillä välin käytän aikani maisemien  ihailemiseen. Antinean tila on suurenmoinen. Läheisessä lammessa ui tänään joutsenia. Olisitpa nähnyt. Olen niin ylpeä Repestä. Uskon, että hänen ja Maria Carenan välitkin alkavat lämmetä.
    - Kuulostaa hyvältä, Titta sanoi. - Ja toivottavaa  olisikin, että perhe yhdistyisi. Mutta olkaa nyt varovaisia kun ratsastatte siellä. Pitäkää silmänne auki. Minulla on sellaiset kutinat, että vielä tapahtuu jotakin mistä ette pidä.
    Kikka sulki puhelimen, mutta Titan ennustus muutti Kikan olon epävarmaksi.
     Hän vilkaisi korkealle kohoavia lumipeitteisiä vuoria. Jos rinteillä liikkui mafiosoja, niitä ei näkynyt.
    
    
    
  

 

 

TUULEN SIIVIN


    
Repen silmät loistivat. Pitkästä aikaa hän istui mustan Kafkan selässä ja tunsi saman hurmion kuin aina ratsastaessaan hevosella. Nyt kaikki oli erilaista, kun hän oli löytänyt Kafkan. Tunnetta poika ei vaihtaisi mihinkään. Perässä ratsastava Kikka iloitsi tästä.
    Innostunut hevonen tömisteli jalkojaan ja heitti siroa päätään. Halusiko se juosta? Polku johti mäelle, joka kasvoi tammia. Valo siivilöityi vihreiden lehtien lomitse ja muodosti maahan liikkuvia varjoja. Puiden oksilla visersivät linnut. Mahtoivatko ne olla iloisia Kafkan löytymisestä? Repe mietti.
    Vuorilta kulkeva tuuli liehutti hevosten harjaksia, kun ratsut ponnistelivat ylös pystysuoraa mäkeä. Polulle pudonneet männynkävyt pyörivät niiden jaloissa. Edessä näkyi eteläiset rinnekedot ja niityt.
    - Kyllä on kaunista, Kikka sanoi. - Katso tätä kukkaketoa! Orvokeita, keltamoa ja sika-angervoa. Tiesitkö, että olin haka biologiassa? Tunnistin kasvit.
    Repe virnisti.
    - Luulin, että Päkä on asiantuntija.
    Kieltämättä kauppaneuvos Kiisken Päivi-tytär tunnisti kasvit ja eläimet, jopa latinankieliseltä nimeltä.
    - Saatan olla yhtä hyvä, tyttö sanoi iloisesti.
    Hän katsoi, miten yläpuolella avautuvan sinisen taivaankannen alla kulki poutapilviä. Heti, kun katse laskeutui kanjoniin, erottui seutua halkova rajajoki. Se kiemurteli rauhallisena seudun halki.
    - Juotetaan hevoset lähteellä, jonka nimi on Fonte del re. Kuninkaan lähde, Repe sanoi.
    Poika ohjasti Kafkan kirkasvetisen lähteen luokse, joka ilmestyi heidän eteensä. Lähteen ympärillä kasvoi tuuhealehtiä puita, joiden lehvistöä tuuli liikutti.
    - Ihana paikka! Kikka huudahti.
    - Eikö ole?
    - Mistä lähde sai nimensä?
    - Italian viimeinen kuningas, Umberto, jota sanottiin Piemonten prinssiksi opiskeli aikoinaan Torinon sotilasakatemiassa. Isänsä pyynnöstä Umberto nai Marie-José Charlotte Sophie Amélie Henriette Gabriellen, Belgian Albert I:n tyttären. Eikö ollut pitkä nimi tytöllä? Rakastunut pari kohtasi tällä lähteellä ja silloin lähde nimitettiin Kuninkaan lähteeksi.
    - Miten suloista ja romanttista! Kikka huudahti.
    - Eikö ollutkin? poika kiusasi.- Täällä he suutelivat kenenkään tietämättä hartaasti ja pitkään...
    - Jatka, tyttö yllytti. - Pidän tarinastasi.
    Repe sieppasi tyttöä käsivarresta ja veti itseään kohti.
    - Hei, mitä sinä nyt?
    - Demonstroin, Repe kujeili. - He tekivät tällä tavalla...
    Pojan suu painui tytön suuta vasten ja Kikan vatsapohjassa liitelivät perhoset.
    - Voi Repe..., Kikka sanoi.
    Häntä ei oltu koskaan suudeltu satulasta käsin. Se tuntui mahtavalta. Hän olisi jatkanut pidempäänkin, mutta Moliere peruutti pois lähteen reunalta ja he ajautuivat erilleen.
    - Pahuksen hevoset! Ne eivät ole ajan tasalla, poika nauroi. - Meidän täytyy jatkaa matkaa.
    Jyrkkä kivinen polku johdatti matkalaiset alamäkeen. Pitkä heinikko kumarsi heille rohkaisevasti.
    - Nyt laukataan! Repe huudahti.
    Hän lyhensi ohjia ja Kafka hypähti eteen päin intoa täynnä. Mieletön riemu valtasi heidät, kun hevoset lähtivät laukkaamaan. Maisemat suorastaan lensivät silmien ohi ja kaiku kiidätti  kavioiden rytmiä läheisistä kallionseinämistä. Edellä kiitävä Kafka tuntui olevan yhtä ainoaa kiitävää tuulta. Hevosen musta harja ja häntä liehuivat tuulessa. Se juoksi sieraimet suurina ja aurinko loisti yönmustan ratsun lautasilla.
    Kikan oli kannustettava Moliereä, ettei jäisi heistä jälkeen, kun suuri musta siivitti pojan hurjaan lentoon läpi ylätasangon. Vauhdissa poika ja hevonen tunsivat olevansa yhtä.
    Kun viimein pysähdyttiin Repe nauroi onnellisena.
    - Näitkö Kikka? Kafka ei antanut edes parastaan.
    Repe taputti hevosen kaulaa ja hänen sanansa olivat täynnä lupausta:
    - Teen Kafkasta nopeimman hevosen, mitä koskaan on nähty. Kunhan saisimme sen pois maasta.
    - Etkö sinä soittanut isällesi, että löysin hevosesi?
    - Kerroin. Mutta en paljastanut sitä, että tulin Italiaan vain Kafkan takia, en hyväntekeväisyysratsastuksen.
    - Salailet asioita, Kikka moitti.
    - Onko se sukuvika? poika kysyi.
    - Olen kuitenkin iloinen, että sinun ja äitisi välit ovat lämpenemässä. Kafka sai sen aikaiseksi.
    Repe pyyhkäisi hiukset silmiltään.
    - En olisi koskaan uskonut, että äiti laittoi Kafkan itsensä edelle. Hän todella välitti minusta. En unohda sitä koskaan.
    - Hän teki sen rakkaudesta sinuun. Hankki rokotukset ja lähti Ravennaan rokotuttamaan Kafkaa, mutta ei saanut ruunaa kiinni.
    - Se oli suurenmoinen teko. Ajattele nyt. Hän päätti samalla rokotuttaa Royal Alcázarin hevoset, vaikka ei omista niitä ja on huonoissa väleissä Provenzanojen kanssa.
    - Äiti on eläinrakas, Repe sanoi ja tunsi ylpeyttä. - Muuten Dario Russon miehet olisivat tuhonneet nekin.
    - Hirveää, että ne olisivat laittaneet Kafkaan sen kauhean taudin.
    - Sitten Kafka olisi joutunut tapettavaksi. Näivetystautiin ei ole lääkitystä. Hevonen jää ikuisiksi ajoiksi taudinkantajaksi.
    - Minäkin ihailen äitiäsi. Ajattele nyt.
    - Äiti on hyväsydäminen, vaikka Provenzanot ovat sikoja.
    Kikalle tuli äkkiä kylmä.
    - Jos Dario vahingoitti tammoja?
    - Repe! Tästä tulee verilöyly, kun Provenzanot kuulevat tapahtumasta. He tulevat Cavalli di Antineaan vaatimaan selitystä. Silloin he tietävät meistä, ja siitä, että Kafka on jälleen sinulla.
    - Olet oikeassa. Se päivä ei ole kaukana.
    - Äiti on vaarassa.
    Repe synkistyi. Tulisiko vielä yhteenotto? Hän käänsi hevosen kotia kohti.
    Rinteiden pensaat liikkuivat, mutta ei tuulen voimasta.
    Heitä katseltiin.

 

 

 

________________________________________________________________________________________

 

 

 

 

 

                            TAKAA-AJO VUORILLA

 

Koskettava tarina hevostaan etsivästä pojasta jatkuu. Repe palaa sukutilalleen Italiaan, kuultuaan vihjeen Kafkasta.

Kikka ja Repe ovat Kafkan jäljillä, mutta hevosta havitteleva Saalistaja virittää heille ansan. Alkaa ennennäkemätön kilpajuoksu Repen ja Saalistajan välillä. Tilanne kehittyy uhkaavaksi. Riittävätkö Repen taidot ja rohkeus? Taistelun keskellä hän joutuu selvittämään välejään myös äitinsä kanssa. Salaisuudet alkavat paljastua. Miten käy Kafkan?

 

______________________________________________________________________________________

                    Haluatko lukea kappaleen kirjasta Takaa-ajo vuorilla?

                          

                                  TAKAA-AJO VUORILLA

 

 

Juuri silloin ilmaa halkoi Repen kiljaisu:

    - Apua...!
    - REPE?
    Maria Carena lähti juoksemaan takaisin. Sisimpään vyöryivät  avuttomuuden tuoma pelko ja hätä. Repen huuto oli kuulostanut kamalalta.
    Puiden takana näkyi hevosia. Yksi niistä oli hallakko. Ratsut oli sidottu  puihin ja ne liikkuivat levottomasti. Dario Russon miehet olivat saavuttaneet heidät ja Repe oli otettu kiinni.
    - NON MI TOCCHI!
    Repe kiljui, älä koske, ja rimpuili suurikokoisen miehen otteessa. Dariolla oli veltot pyöreät kasvot, täyteläiset huulet ja pilkallinen katse.
    - Tämähän on teinipoika, hän sanoi ymmällään.
    - Missä on Maria Carena?
    Mies ravisti poikaa olkapäistä.
    - En kerro.
    Repe rimpuili, potki ja sylki, mutta miehen kädet eivät irronneet hänestä.
    Saalistaja  hermostui.
    - Pitääkö tieto puristaa sinusta ulos?
    - Minä olen täällä, ääni sanoi läheltä. - Päästä irti pojastani!
    Aukiolle ilmestynyt nainen oli häkellyttävän kaunis. Tummat hiukset tanssivat hänen olkapäillään. Ei ihme, että Dario tunsi ihastuneensa Maria Carenaan.

    - Sinun poikasi...? Onko sinulla poika?
    Miehet tuijottivat heitä kummissaan.
    - ÄITI, PAKENE! Repe huusi.
    Se vielä puuttuisi, että äiti tulisi pelastamaan häntä. Hänen olisi viisainta ajatella kadonnutta Kafkaa ja taskussa olevaa seerumia. Jos äiti jäisi vangiksi, he menettäisivät Kafkan.
    Dario päästi naurun.
    - Et taida tuntea äitiäsi poika. Etkö tiedä, että Ernesto Antinean tytär ei juokse koskaan pakoon. Ei edes minua. Hän taistelee viimeiseen asti asioiden puolesta, joita pitää oikeana.
    Kieltämättä äiti oli neuvokas. Mutta nyt hänenkin olisi kannattanut ottaa jalat alleen, eikä ruveta kunnostautumaan poikansa pelastamisessa.Saalistaja katsoi uteliaasti Repeä. Poika tuijotti suoraan silmiin. Sama luja katse kuin äidillään.
    - Mitä tekemistä sinun pojallasi on täällä? Dario halusi tietää.
    Maria Carenan katse leimusivat vihaa. Sanat tulivat hampaiden välistä.
    - Varastat hänen hevostaan.
    - HÄNEN?
     Dario näytti hämmästyvän.
    - Niin, Kafka on minun hevoseni senkin lunttu! Ja sinä et sitä vie.
    Kiukkuinen Repe potkaisi miestä kiperästi sääreen.
    Maria Carena olisi nauranut, jos olisi kyennyt. Repe ei todellakaan ymmärtänyt kenen kanssa oli tekemisissä. Pahamaineiselle mafiosolle ihmishenki ei merkannut yhtään mitään. Ja nyt poika kutsui miestä vielä luntuksi. Dario  katsoi poikaa tarkemmin.
    - Tämäkö on se nuorimies, josta Provenzanot kuiskivat? Olen kuullut sinusta. Sinun sanotaan Yön sudeksi. Isket silloin, kun sitä vähiten odottaa.

 

   

______________________________________________________________________________________

 

                 

                                                 SAALISTAJA

Arpajaisvoitto lähettää Kikan ja Repen unelmien matkalle Sveitsiin. Loma saa synkkiä sävyjä, kun tallilta alkaa kadota hevosia. Nuoret päättävät toimia. Jäljet johtavat Reinin putouksille ja salaperäiseen Kronenhofin linnaan. Heidän siellä kohtaamansa näky on kuin kuoleman esikartanoista - kärsiviä ja kuolevia hevosia on kaikkialla.

Eräänä myrskyisenä yönä tapahtuu pahin. Ojassa makaa hevonen, jonka Repe tunnistaa.

_______________________________________________________________________________________

Huima seikkailu taas ja hevosten kohtalo oli kauhistuttavalla ja koskettavalla tavalla kuvattu. Hieno kirja tulee!
          Kirjan kustannustoimittaja

 

_______________________________________________________________________________________

 

 

                                      SAALISTAJA

 

 

Pimeys nielaisi heidät, kun mentiin ulos. Sokaiseva vesimassa putosi alas taivaalta ja kasteli heidät hetkessä. Silloin tällöin välähtävä salama valaisi maisemaa. Repe tunsi kiihtyvänsä, mitä lähemmäs ajoneuvoa tultiin. Jännitys valtasi hänet. Onneksi Switzerland Horselandista tuleva tie vei lähelle maantietä ja he olivat nopeasti perillä.
     Lähistön pensaat kiilsivät pimeydessä. Auto oli suostunut tieltä.  Sen keula oli painunut syvälle ojan penkkaan ja jäljistä päätellen onnettomuuden aiheutti rengasrikko. Kuskia ei näkynyt missään. Oliko mies  paennut paikalta ja jättänyt hevoset tänne?
    Ilmassa tuoksui selvästi hevonen ja sitten auton sisältä kuului hirnahdus.
    - Hevosia! Kikka huudahti.
    Tuuli vei hänen sanansa mukanaan. Parilla loikkauksella tyttö oli romahtaneen lastaussillan luona. Peräsilta oli auki ja lojui kiinni mudassa. Sade piiskasi ilmassa leijuvaa likaista vihreää pressua, joka oli ratkennut toiselta sivultaan auki. Mutta Kikka näki muutakin. Katkenneen riimunnarun, joka riippui auton perässä.
    - Onko siellä hevosia?
    - Kaksi.
     Kikka valaisi taskulampullaan auton sisätilaa ja vatsa kääntyi nurin. Auton lattialla ei näkynyt puruja, eikä edes kuivaa olkea. Kaikkialla kellui virtsaa ja hevosenlantaa, jotka olivat sotkeneet kuljetettavat hevoset lantaan vatsaa myöten.
    Kauempana   vaaleaharjainen ratsu makasi  pää luonnottomassa asennossa. Hevosen silmistä näkyi luovuttaminen. Se ei  jaksanut seistä, vaan oli kaatunut uupumuksesta kuorma-auton lattialle. Väsynyt, pakovietin omaava hevonen  luovutti?  Se hengitti raskaasti. Miten kaukaa auto mahtoi tulla? Kikka mietti. Kuljetus oli saattanut kestää päiväkausia ja  ilman vettä hevonen kuivui 14 tunnissa.
    Toinen hevosista oli vielä jaloillaan, vaikka se oli sidottu lyhyellä narulla niin, että tasapainottaminen oli vaikeaa. Se oli polkenut itselleen haavan takajalkaan. Hevonen oli sidottu kiinni lyhyellä narulla, niin että tasapainottaminen oli vaikeaa...

 

______________________________________________________________________________________

                                        SALAISUUKSIEN TORNI

 

Hirveä ajojahti on käynnistynyt. Kikka ja Repe ovat Italian Salernossa ja yrittävät pelastaa sinne kaapatun Kafkan.

Joku ratsastaa Salernossa Kafkalla pitkin merenrantaa, ja jäljet päättyvät salaperäiselle tornille. Siellä on tekeillä jotain outoa. Mitä kätkeytyy suljetun portin taakse? Taistelu hevosesta saa hurjan päätöksen, sillä tilanne karkaa käsistä. Lopulta Repe joutuu tekemään vaikean valinnan, pelastaako hän äitinsä vai hevosensa.

 

______________________________________________________________________________________

                    Haluatko lukea kappaleen Salaisuuksien tornista?

 

           

                                   MUSTA HEVONEN

 

Kikka valpastui.
    - Kuulitko? tyttö kuiskasi.
    Repen hengitys pysähtyi. Hän kuunteli keskittyneesti. Kyllä. Jostakin kuului kavion kilahdus.
    - Sieltä tulee hevonen!
    Salaperäinen ratsastaja oli saapunut metsän laitaan. Repe tunsi, miten jännitys valtasi ruumiin. Andrea oli sanonut törmänneensä ratsastajaan ja poika muisti hänen sanansa:
    “Vain paholainen ratsastaa niin...”
    Hevonen saapui hietikolle.
    - Tuolta se tulee. Katso Kikka!
    Repe vapisi. Hyvä kun jalat kannattivat häntä. Pitkä odotus palkittiin, kun ratsastaja kiidätti mustan hevosensa hietikolle. Ilma täyttyi kavion kumusta. Kaviot heittivät kuuroittain hiekkaa raudoitetuista kavioista. Miten lujaa suuri musta oikein kulki? Sen häntä kaareutui kohti taivasta. Eläin oli täynnä voimaa. Jokainen askel lisäsi vauhtia. Sieraimet suurina ja punaisina se korskui. Suupielistä irtosi valkoista vaahtoa, joka levisi ryntäille seittimäiseksi harsoksi. Mutta se oli totta! Repen huulille nousi yksi ainoa sana:
    - Kafka!

________________________________________________________________________________________

 

VIHREÄ LOHIKÄÄRME

 

Linnavuoren kartanon papukaija Uuno laulaa kummallista sävelmää
vihreästä lohikäärmeestä. Kikka alkaa pelätä laulun ennustavan jotain pahaa.

Tytöt saavat kuulla, että Linnavuorta hallitsee vihreän lohikäärmeen henki.
Liittyykö Linnavuoren historiaan jotain, mitä heille ei ole kerrottu?

Kun verenpunainen täysikuu ilmestyy taivaalle, alkaa Linnavuoressa tapahtua. Suomuinen peto kiemurtelee luolastaan ja he kaikki ovat hengenvaarassa.

 

               Haluatko lukea kappaleen tulevasta kirjasta Vihreä lohikäärme?

 

                                                     PANIIKKI

 

Rannasta kantautui huutoja ja iloisia kiljaisuja kun tytöt juoksivat veteen. Tuuli toi järvenselältä kaislojen tuoksua. Yksinäinen valkosiipinen lokki kaarteli pitkän huojuvan kaislikon yläpuolella.
    Tytöt kahlasivat veteen.
    - Täällä kyllä munakokkelit lähtevät.
    Repe tuli perässä. Hän kahlasi veteen ja ruiskutti vettä  Sirun ja Katin päälle, jotka kirkuivat.
    - Ei saa!
    - Lopeta heti!
    - Hui, kun kylmää.
    Paikalla olleet tädit näyttivät kiusaantuneilta. He olivat uineet ja nauttineet viilentyneestä vedestä, mutta nyt lapset tulivat metelöimään rannalle.
    Päkä kahlasi syvemmälle ja hankasi uutterasti ihoaan. Hän ei halunnut nähdä munasta rääpettäkään ja Hannun täytyi pysytellä mahdollisimman kaukana hänestä, tai Päkä suuttuisi. Polskunta ja ilonpito kuului kauaksi, aina metsän rajaan asti, eikä kukaan huomannut sammaloitunutta kiveä, joiden takaa  tuijotti vihamielinen silmäpari. Hitaasti olento lipui hiekkasärkän poikki ja kapeneva pyrstö teki veteen vanan.
    Märta, joka sai uimisesta tarpeekseen, nousi rantahietikolle ja kääriytyi pyyheliinaan.
Hän kuivasi hiuksiaan ja katsoi, miten kaislikon luona punaisissa bikineissä oleva Kikka kiipesi vedenalaiselle kivelle seisomaan. Hänen takanaan kaislikko huojui ja kaatui lähestyvän olennon tieltä.
    - Repe! Tule tänne! Kikka kehotti.
    Hän seisoi kivellä kädet puuskassa. Vaaleat kiharat olivat kastuneet. Mutta miksi
poika ei liikkunut, vaan tuijotti eteensä? Mikä Repeä vaivasi?
    - Repe...
     Pojan suu aukeni, mutta ääntäkään ei kuulunut. Viimein poika liikkui, mutta ei Kikan suuntaan. Hän kahlasi rantaan minkä jaloistaan pääsi.
    - Paetkaa...
     Kirkuvat tytöt pakenivat pois vedestä.
    - Mikä teille tuli? Kikka kysyi.
    Vesi loiskahti epämääräisesti hänen takanaan. Oli pakko kääntyä katsomaan. Läheinen kaislikko taipui, kun aalloista nousi jokin kammottava hirviö, jolla oli kaksi päätä. Suut olivat auki ja auringonvalo lankesi pitkiin valkoisiin torahampaisiin. - Kikka! Pakene!
    - Juokse!
    Kikka kirkaisi.
    Suomuinen pää kohosi hänen yläpuolelleen.
    Hädin tuskin Kikka sai hypättyä alas kiveltä. Hän ui henkensä edestä muiden luo.
    Koko ranta oli paniikissa. Tädit juoksivat rannalta minkä jaloista pääsivät.
    - Apua...
     He eivät jääneet edes pukeutumaan. Tämä siitä tuli. Kirous oli langennut Linnavuoren kartanon ylle, sillä väijyvä peto oli syödä heitä elävältä.
    Kikka sai maata jalkojensa alle. Hän vilkaisi taakseen, mutta kaislikon julma hirviö oli kadonnut, sukeltanut aaltoihin. Mutta hän oli nähnyt sen. Varmasti oli. Pedolla oli kammottavat silmät, jotka janosivat verta.

________________________________________________________________________________________

    

                                          KADONNEN HEVOSEN JÄLJILLÄ

 

Kafka on kadonnut! Epätoivoinen Repe kuulee slovakialaiselta ystävältään Polonalta, että hän on nähnyt Kafkan kylää hallitsevan, vaarallisia asioita huokuvan linnan tiluksilla.

Onko Kafkan katoamisen taustalla hämäräperäinen Luigi Provenzano? Jäljet johtavat Provenzanojen käärmelinnaan, mutta uskaltavatko Kikka ja Repe tunkeutua sen pelottaviin onkaloihin?

 

             Haluatko lukea kappaleen Kadonneen hevosen jäljillä-kirjasta?

 

                                             PETOJEN SILTA

 

 

Repe oli löytänyt kadonneen hevosensa.
    Kafkan samettisen pehmeät huulet hyväilivät pojan kättä ja imaisivat hellyttävästi pojan paidan helman suuhunsa.
    - Onko sinulla ollut ikävä minua?
     Repe painoi päänsä hevosen kaulaa vasten, ja hengitti sisäänsä sen tuoksua.
    - Pitkä aika ystäväiseni, mutta nyt lähdemme kotiin. Sinä ja minä!
    Repe nouti seinällä roikkuvat Kafkan ohjat ja  puki ne reippaasti hevosen päälle.
    - Mennään Kafka...
    Hän oli juuri astumaisillaan ulos karsinasta, kun terävä ääni pysäytti hänet.                                  

- SEIS!
    Repe tuijotti aseen piippuihin. Pettymys oli niin suuri, että hän oli purskahtaa itkuun. Mistä mafiosot tulivat? Hän ei tiennyt.
    - Et vie hevosta minnekään, Luigi sanoi kärsimättömänä ja hänen silmistään loisti viha.
    Poika puristi Kafkan ohjia käsissään tiukemmin.
    - Aiotko ampua minut Luigi? Muuten et pääse minua pakoon...
    Luigi ei hymyillyt. Hän tuijotti valeasuista poikaa tiukasti. Kieltämättä ärsytti, että poika saapui Suomesta ja seurasi häntä Sloveniaan aina. Tätä ei pidättänyt edes Lohikäärmelinna. Se todisti, että Maria Carenan Antinean pojassa oli päättäväisyyttä, rohkeutta ja lujaa tahtoa. Sellaista ei voinut kuin kunnioittaa.
     - Me otamme Kafkan, mies sanoi ja heilautti pyssyn piippua merkiksi miehille.
    - Ette ota!
    Repe potkaisi Paoloa sääreen niin kovaa, että mies kiljaisi ja hyppi yhdellä jalalla.
    Sitten Repeä lyötiin ja Kafkan ohjat vietiin häneltä.
    - Mitä minä teen sinun kanssasi Repe Jussila? Luigi sanoi vakavana. - Seuraat minua jatkuvasti.
    - Ole varma, että teen niin, mokoma varas! Et pääse koskaan pakoon. Seuraan sinua vaikka maailman ääriin.
    - Luovuttaisit jo. Et näe hevostasi enää koskaan. Päästimme sinut sisälle sanomaan hyvästit hevosellesi. Olethan tullut pitkän matkan kadonneen hevosen perässä... tai eihän se enää ole sinun hevosesi.
    - Näittekö te minun tuloni? Repe huudahti pettyneellä äänellä.
    Vartijat kävivät käsiksi Repeen, eikä auttanut, vaikka hän kuinka potki. Hänet nujerrettiin miesvoimin.
    - Lohikäärmelinnan turvatoimet ovat erinomaiset. Et tainnut tietää, että tänne ei kukaan pääse tulemaan salaa. Valvovat lohikäärmeet estävät ei- toivotut vierailijat.
    Repe muisti lohikäärmeiden punaiset silmät. Niiden täytyi olla pimeässä näkevät infrapunalamput. Miten typerästi Repe olikaan astunut suoraan ansaan. Luultavasti miehet olivat katselleet monitoreista, miten Repe kulki sisäpihan yli ja hiipi huoneistossa.  Hetken ajan Repe pelkäsi, että Polona ja Kikka jäisivät kiinni. Mitä, jos tytöt tulivat sillalle etsimään häntä? Ehkä he eivät tienneet valvontakameroista?
    Paolo katsoi kysyvästi Luigia.
    - Mitä teemme hänelle?
    - Heitetään  jokeen niin  päästään hänestä? Paolo ehdotti.
    Turha tässä oli hempeillä jonkun nuorukaisen tiimoilta. Poika potki kuin villiaasi. Hyvä ettei sääriluu katkennut moisesta potkusta.
    Luigi näytti mietteliäältä. Mitä Maria Carena sanoisi poikansa kuolemasta?
    - Isä taida pitää ajatuksesta, Luigi sanoi viimein. - Pistetään vankiselliin.
    Miehet tönivät pojan liikkeelle. Repe yritti luoda viimeisen silmäyksen hevoseen, joka jäi katsomaan hänen peräänsä.
    - Kafka! poika huusi sydäntä särkevällä äänellä.
    Hän kuuli ruunan hyppivän karsinassa. Se hirnui hänen peräänsä.
    - KAFKA...

_______________________________________________________________________________________

 

                         Haluatko lukea kappaleen Arvoitusten yö-kirjasta?

 

                                        KAUHUN HETKI

 

Kuun kelmeä valo lankesi alas taivaalta ja valaisi tyttöjen makuuhuoneen lattian. Matolla varjot liikkuivat ja elivät ja näyttivät todellisilta.  Ne aivan kuin hengittivät. Tytöt olivat kömpineet vuoteisiinsa aikapäiviä sitten ja oli niin hiljaista, että Kikka kuuli oman sydämensä lyönnit. Ulkona tuuli liikutti puiston puita, ja ne taipuivat näkymättömän käden alla, ihan kuin olisivat olleet huolissaan tapahtumista. Kuun louisteessa kartano  näytti aavemaiselta. Kelmeä valo hyväili ränsistyneen talon seiniä ja loisti ikkunaruuduista. Sisällä vanhan rakennuksen seinät narahtelivat, aivan kuin joku olisi kulkenut  ullakon lattian poikki. Ehkä vanhan kartanon tarinat olivat sittenkin totta.

Kikka sulki silmänsä ja kuunteli. Tuuli kuljetti ulkona tyhjää peltipurkkia. Koska purkin kolina vaimenisi? Hän käänsi levottomana kylkeään. Puiden suhinassa oli jotain uhkaavaa.

.......

Huoneessa oli pimeää. Kuu lipui pilven taa. Jostain erottui vaimea huuto. Ihan kuin hevonen olisi hirnunut.

 

________________________________________________________________________________________

 

                            ARVOITUSTEN YÖ

 

Hei ystävät!

Päätäni särkee, sillä jokin selittämätön uhka leijuu Linnavuoren ympärillä. Olen varma, että jotain tulee tapahtumaan. Näin hirvittävän unen, joka koski Kafkaa. Siinä Repe ratsasti pakoon pimeässä vaanivaa hahmoa.

Lue seuraava kirja Arvoitusten yö, joka ilmestyy tammikuussa 2014, niin pääset mukaan karmeisiin tapahtumiin. Ilmassa soi Kafkan huuto. Se on kuin hyvästijättö!

                         Terveisin, Kikka

________________________________________________________________________________________

 

                              SYKSYN VIIMEINEN KIRJA

 

KOSTAJAN ISKU ilmestyy kohta. Uudet jännittävät seikkailut alkavat. Oletko valmis lukemaan, mitä Linnavuoressa tapahtuu? Mitä Hannu on jälleen keksinyt? Entä Penan tädit Märta, Zaida ja Agnes? Kenen kantti kestää, kun Linnavuorella alkaa tapahtua kauheita?

Laukauksia, haavoittuneita. Painajainen on alkanut...

Repeä odottaa kohtalo, jota kukaan ei voi aavistaa. Elämälle tulee uusi suunta.  Linnavuori muuttuu sotatantereeksi.  Jotain kiiltävää vilahtaa valon loisteessa. Sodanjulistus! Maria Carena heittäytyy pois tulilinjalta ja tytöt alkavat kirkua henkensä hädässä. Sitten räjähti. Pena makaa maassa kuin kuollut... Hannu pyyhkii silmistään kyyneleitä. Koko Linnavuori on räjähtämäisillään ilmaan.

 

Haluatko lukea kappaleen tulevasta kirjasta KOSTAJAN ISKU?

 

                                                       KOSTAJAN ISKU

 

Laukaus kuului armottoman kovana tallissa, kun luoti kimmahti pilariin, josta irtosi sementin kappaleita. Yksi kappaleista osui Maria Carenaan. Hän putosi polvilleen ja tarttui vaistomaisesti olkapäähänsä, josta valui verta.

Repe näki kaiken heinäladon puolelle. Ensin hekumallisen hetken, kun Hannun täyslatinkinen sotakone osui kohteeseen  ja sitten hetken, kun äitiin osui pilarista irronnut sementin kappale ja hän loukkaantui.

- Äiti!

Repen huulilta kuului voihkaisu, jota hän ei voinut estää. Hän näki äitinsä tuskaisen ilmeen, kun tämä yritti tyrehdyttää verenvuotoa. Veripisaria näytti satavan kaikkialle lattiaan. Ei kai äiti kuolisi? Kaiken täyttämä raivo valtasi Repen, eikä hän ajatellut mitään syöksyessään talliin suojelemaan äitiään kuin mies.

 

________________________________________________________________________________________

Haluatko lukea kappaleen Paholaisratsusta? Kirja on koukuttava trilleri, jonka kaltaista et ole lukenut. Sarjan ehdoton tähti. Huima menestyssarja jatkuu...

 

 

                                 PAHOLAISRATSU

 

Kikkaa hermostutti. Vatsa oli täynnä perhosia. Kisoista tulisi kaikkien aikojen kuumimmat. Lehdistö näkyi haastattelevan slovenialaista Polona Novakin isää Janezia. Olisiko perheen ratsusta Postonska Jamasta kisan voittajaksi? Vai veisikö voiton Briljant tai erikoisesti pärjäävä Luana Bee? Kafkaan kukaan ei uskonut.Yleisesti pidettiin, että hevosella oli vain hyvää tuuria päästessään loppukilpailuun.

- He eivät tunne mustaa hevosta, Kikka sanoi.

Kafka oli pysytellyt piilossa tähän asti, mutta Kikka aavisti, että tänään maailmankirjat menivät sekaisin. Repe näyttäisi osaamisensa kaikille. Siitä tulisi ihanaa!

 

_______________________________________________________________________________________

 

Nummelalaiset palaavat jälleen tallille ja tulossa on seikkailuja ja säpinää.  NOIDUTTU  HUONE ilmestyi. Muista lukea se! Niin, jos uskallat...

HANNU JA KARI, MUISTOJA kirja on tulossa! Uudet salaisuudet paljastuvat. Ei kai Hannulla ole tyttöystävää? Lähtiessään sukulaistensa luokse, Hannu ei aavista, mitä kesä tuo tullessaan? Jotain sangen merkillistä tuntuu olevan ilmassa, sillä ihmiset kuiskivat pelonsekaisella äänellä  pahaenteisestä aaveesta? Voisiko se olla totta? Voisiko Hannu tavata sellaisen? Usva nousi maasta ja kiemurteli portille. Pimeys kätki alleen lähestyvän olennon, aaveen, joka oli päättänyt kohdata Hannun. Osta kirja! Lue se! Pysyt mukana seikkailussa.

___________________________________________________________________________________

 

Vuoden 2013 Nummelat tulossa! Hurjaa jännitystä, vaarallisia tilanteita. Menneisyyden aaveet saartavat Repen. Ilmassa leijuu kysymyksiä ja vastauksilla on kiire. Sitten Repen maailma romahtaa... Onko ulospääsyä painajaisesta?  Ostamalla Nummela-kirjan pysyt mukana hurjassa seikkailuissa.

 

________________________________________________________________________________________

              

                              HANNU JA KARI, MUISTOJA

 

Hannun ja Karin salaisuudet alkavat paljastua. Jäätyään lumimyrskyn vangiksi, pojat alkavat paljastaa toisilleen elämänsä salaisuuksia.  Hannun  mehukkaissa tarinoissa on kosolti jännitystä ja romantiikkaa. Onko Hannu rakastunut? Keneen? Paljastuuko pojan elämästä lisää valonarkoja asioita? Mikä on se juttu, josta  Nummelassa kuiskaillaan? Onko Hannu ihan totta kohdannut kummituksen silmästä silmään? Ilmassa on jotain salaperäistä, jonka Kari haluaa kuulla. Tunnelma on synkkä ja pelottava, kun Hannu kertoo aaveen ja hänen kohtaamisesta. Mitä sitten tapahtui? Lue Hannu ja Kari, Muistoja! Sitten  Tapaninpäivänä koko Nummela saa nähdä jotain uskomatonta! Sellaista päivää Linnavuoressa ei ole ollutkaan.

 

________________________________________________________________________________________

 

 

                                   NOIDUTTU HUONE 

 

Mitä Linnavuoressa oikein tapahtuu? Tytöt ovat ymmällä. Merkilliset tapahtumat alkavat seurata toistaan ja Kikka alkaa epäillä pahinta. Kaikki merkit viittaavat siihen, että Linnavuoressa liikkuu pimeä olento. Entä kun Noidutun huoneen ovi aukeaa... Onko silloin liian myöhäistä?

Alkaa jännittävä jakso, joka nostaa hiuskarvat pystyyn. Jopa Hannu ja Kari ottavat jalat alleen. Pelottava hahmo on ottanut Linnavuoren haltuunsa. Pelastuuko kukaan? OSTA JA LUE ! Tammikuussa NOIDUTTU HUONE ON TÄÄLLÄ!

 

______________________________________________________________________________________


 

                HUOMIO!    HUOMIO!     HUOMIO!    HUOMIO!

 

Kikka kirjoittaa sinulle joka Nummelassa. Sieltä löytyy  myös tärkeät linkkiosoitteet, missä kannattaa käydä.  Pidä kiirettä! Kohta alkaa nummelalaisten elämässä loputtoman pitkä pimeä yö...

 

 

                                          VAROITUS!

 

            ENNAKKOTIETOA TULEVASTA KIRJASTA.

 

KOSTAJAN ISKU

 

Salaperäiset tapahtumat alkavat seurata toistaan, kun Linnavuorelle ilmestyy kilparatsu. Tunnelma muuttuu synkäksi, Kun Repe tajuaa, että hänen hoitamansa hevonen kuuluu äidille, Maria Carenalle. Menneisyyden peitossa olevat asiat alkavat vähitellen nousta esille kohtalokkain seurauksin.

Linnavuorelaiset ovat päättäneet ratkaista heitä kohtaavat vastoinkäymiset hankkimalla itsepuolustusvälineitä. Varsinkin Penan tädit, Märta, Zaida ja Agnes ovat kiinnostuneet perinteisistä turvallisuusvälineistä. Mutta Hannu luottaa uuteen kauko-ohjattavaan panssarivaunuunsa, joka ampuu pippurikuulia.

Uuteen hevoseen tuntuu liittyvän jotain outoa ja vaarallista. Kun yö pimenee ja hiljaisuus laskeutuu Linnavuoren ylle, tallissa näkyy aavemaisia varjoja ja kohta kaikki Linnavuorella ovat hengenvaarassa. Alkaa taistelu vihollista vastaan. Repe, Hannu ja Kari joutuvat torjumaan hyökkäyksen. Kun tallissa ammutaan, Repe tajuaa, että veri on vettä sakeampaa. Hänen elämänsä luisuu tunnemyrskyyn. Mutta ennen kuin Kostajan isku on torjuttu, kylmähermoinen Hannu on ottanut tilanteen hallintaansa pelastaakseen muut. Hänen tankkinsa ampuu pelottavan laukauksen, sillä pelissä on kaikkien aikojen kovimmat panokset.

 

 

 

HANNU JA KARI, MUISTOJA

 

Hannu ja Kari lähtevät  vaunukelloa hakemaan, kun heidät yllättää lumimyrsky. Pojat alkavat kertomaan toisilleen tarinoita. Tulee paljastusten aika. Se kirvoittaa monta naurua. Mutta Karin ilme menee totiseksi kun hän kuulee  Särkilahden ratsastavasta valkopukuisesta naisesta? Aave toi aina viestin: "Huomenna sinäkin tiedät." Tuoko ratsastaja onnettomuutta ja murhenäytelmän? Tarina nostaa esiin vanhat pelot ja aavistukset. Hyökkääkö muinainen aave heidän kimppuunsa?

Ulkona pimenee. Sysimusta yö valtaa majan. Sitten oven takana pimeässä liikahtaa joku. Onko se valkopukuinen  nainen, joka tuo jälleen sanomaa? Ovatko poikien päivät luetut?

 

 

NOIDUTTU HUONE

 

Nummelan tallista ovat jäljellä enää savuavat rauniot. Penan on pakko siirtää ratsastuskoulun toiminta Linnavuoreen, jota hallinnoivat hänen ärsyttävät tätinsä. Leiristä sukeutuu odotettuakin pahempi, sillä pimeyden voimat tuntuvat riehuvan kartanossa. Onko siellä salainen noiduttu huone, josta käsin vahakasvoinen noita levittää kirousta ja paniikkia leiriläisten keskuuteen?

 

Palavat silmät

 

Pena uskoo, että hänen omistukseensa siirtynyt huippuori Blackey on tulevien arvokisojen varma voittaja. Hän haaveilee jo maineesta ja kunniasta, mutta sitten alkavat vaaralliset, toinen toistaan seuraavat onnettomuudet. Pelon ilmapiiri valtaa Nummelan, ja sitten koittaa yö, jonka kaltaista Kikka ei olisi koskaan halunnut kokea: talli roihuaa ilmiliekeissä...

 

 

________________________________________________________________________________________

 

Siru ja Kati: Muistoja

 

Pena komentaa Sirun ja Katin siivoamaan tallia, sillä tiedossa on jymy-yllätys. Mitä mallitoimisto Great Fashion on tulossa tekemään Nummelaan ja miksi Siru kalpenee kuullessaan asiasta? Hevoskarsinoita kuuratessaan Siru ja Kati alkavat kertoa toisilleen juttuja. Millainen oli Sirun ja Repen ensikohtaaminen? Mikä katkaisi heidän suhteensa? Onko tallilla tapahtunut jotain, muistä muut eivät tiedä?

 

AAVEKARTANON SALAISUUS

 

Jotain on pahasti pielessä Penan uudessa leiripaikassa Villa Savagessa. Kartanon pihapiirissä nähdään kummallisia valoja, ja yläkerrasta, kuuluu öisin askeleita. Kikka epäilee, että tapahtumat liittyvät miljoonaratsu Blackyyn, jonka odotetaan voittavan tulossa olevat suuret estekilpailut. Kun pimeässä huoneessa seisoo aave, kauhu valtaa leiriläiset.

 

 

LUOSTARIN AAVEET

 

Elämä menee täysin sekaisin Nummelan tallilla, kun Hannu ja Kari ryhtyvät tutkimaan vanhan luostarin raunioita. Heidän suurin huolensa tuntuu olevan, etteivät he vain törmäisi pääkalloon.

   Yllättäen viaton aarteenetsintä muuttuukin vaaralliseksi leikiksi. Pojat kauhistuvat, kun kuun kelmeässä valossa haudasta nousee aavemaisesti leijuva luuranko. Ovatko pahan voimat liikkeellä? Hyökkäävätkö luostarin aaveet heidän kimppuunsa, kun niiden hautarauhaa häiritään?

                 

      

 

 

 

______________________________________________________________________________________

 

 

PALKITUT TEOKSET

 

PIRKANMAAN PLÄTTÄ:

                     Yllätysori   1978

                     Ponitalli vaarassa  1985

                     Mustan hevosen salaisuus  1991

                     Jesse, pentukoira   2011



KIRJAVA KETTU-PALKINTO:

                      Jesse, hoivakoira   2008

 

 

_____________________________________________________________________________________

 

 

 

 

 

 

 

 

 
©2017 Nummelan Ponitalli - suntuubi.com